Kasvavatko ajetut karvat takaisin paksumpina? Kosmetologi kertoo
Tuntuuko sinusta, että ajelun jälkeen karvat kasvavat takaisin entistä paksumpina ja terävämpinä? Tälle löytyy täysin luonnollinen selitys.
Onko tuttu tilanne? Sheivaat karvat ja jo seuraavana päivänä ilkeä sänki puskee esiin ja tuntuu jopa pahemmalta kuin edellispäivän karvat. Pohdit, uskallatko sheivata karvat kasvoilta, esimerkiksi huulten yläpuolelta. Ei kannata!
– Sheivaamista ei missään nimessä kannata tehdä kasvojen alueella, varoittaa kosmetologi Inkeri Valtonen.
– Kun karva katkeaa terällä, siihen tulee terävä ja paksu pää, jolloin sängestä tulee voimakas, Valtonen selittää.
Karva ei siis todellisuudessa kasva takaisin paksumpana, mutta koska se katkeaa paksuimmasta kohdastaan, se tuntuu takaisin kasvaessaan terävältä. Valtonen sanoo, että sääriä ja kainaloita voi sheivata kasvoja turvallisemmin, mutta menetelmät, jotka poistavat karvat juurineen, ovat aina parempia.
– Sänki ei näy niin helposti kuin kasvoissa. Karvat ovat myös ohuempia. Suosittelen kuitenkin poistamaan karvat lämminvahalla. Sillä saa sileät sääret kuukaudeksi ja säärten alueella karvojen kasvu vähenee huomattavasti.
Moni pelkää, että karva myös kasvaisi tummempana takaisin, mutta siihen Valtonen ei ole törmännyt 32-vuotisen kosmetologiuransa aikana. Karvanpoistoon liittyy muitakin harhaluuloja.
– Pelätään, että jos karvoja nyppii pinseteillä kasvoista, ne villiintyvät kasvamaan. Näin ei kuitenkaan ole. Pinseteillä nyppiminen on yhtä tehokasta kuin lämminvahalla poisto, vahalla vain nyppäistään suurempi alue kerrallaan pois, Valtonen vakuuttaa.
Lue myös:
AVA
Kuva: Shutterstock
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää