Karu tositarina: "Menetin raajani välinpitämättömyyteni takia"

Englantilainen Jane Knight on menettänyt molemmat jalkansa ja toisen kätensä. Syy siihen ei ole kamalassa onnettomuudessa tai aggressiivisessa syövässä, vaan sairaudessa joka on miljoonilla meistä: diabeteksessa. Jane kärsii seurauksia siitä, ettei hoitanut diabetesta nuoruudessaan.

Jane tunnustaa, että hänen tilanteensa olisi ollut vältettävissä, jos hän olisi seurannut verensokeriarvojaan ja pitänyt ne tasapainossa. Hänen riipaiseva tarinansa on varoittava esimerkki siitä, miten hoitamaton diabetes voi aiheuttaa erilaisia komplikaatioita näön menettämisestä munuaisten tuhoutumiseen, sydänvikoihin ja johtaa jopa raajojen amputoimiseen.

– Ymmärsin vasta ensimmäistä poikaa odottaessani, miten elintärkeää on pitää diabetes aisoissa. Silloin diagnoosistani oli kuitenkin kulunut jo 20 vuotta ja tuhot elimistössäni olivat valitettavasti jo alkaneet, Jane kertoo.

Hälyttävää kyllä, Janen tilanne ei ole ainutlaatuinen. On arvioitu, että maailmassa on noin miljoona ihmistä, jotka sairastavat tietämättään diabetesta ja jättävät sairauden merkit huomioimatta.

Jane diagnosoitiin 1-tyypin diabeetikoksi kymmenvuotiaana, jonka jälkeen hänet vietiin heti lastensairaalaan. Siellä hän opetteli viikon ajan insuliinin käyttöä, jota oli käytettävä kerran päivässä, joka päivä.

Jane kertoo sen jälkeen yrittäneensä syödä järkevästi ja hänen äitinsä tehneen terveellisiä ruokia, mutta sairauden kontrollointi tuntui hankalalta.

– Ongelma oli, etten halunnut kokea niitä pyörryttäviä hetkiä, jolloin verensokeri laskee liian alas. Siitä johtuen sovimme äitini kanssa, että jos harrastin raskasta urheilua, söisin jättikokoisen suklaapatukan ensi hätään. Verensokerini oli todella korkealla, mutta koska siitä ei näkyviä oireita ilmaantunut, ajattelimme ratkaisumme olevan hyvä. Jälkikäteen ajateltuna se oli naurettavaa, mutta siihen aikaan informaatiota sairauden hoidosta oli hyvin vähän, Jane muistelee.

Jane oli autuaan tietämätön, mitä myrkkyä liika sokeri oli hänen keholleen. Koulusta valmistuttuaan hän avasi oman liikkeen ja ajattelin että sitä pyörittäessään hänellä olisi paremmin aikaa pitää huolta itsestään.

– Minun oli tarkoitus pitää kirjaa jokaisesta verenmittaustuloksesta, jotta voisin näyttää niitä sairaalassa. Usein kuitenkin unohdin tehdä sen ja päivää ennen tarkastukseen menoa yritin arvailla mitä luvut olisivat mahtaneet olla. Olin nuori ja lapsellinen, Jane kertoo.

29-vuotiaana Jane tapasi Ianin ja alkoi pian odottaa ensimmäistä poikaansa. Perhettä perustaessaan Jane vihdoin ymmärsi tilanteensa vakavuuden. Lääkärit kertoivat, että diabeetikon on oltava erityisen valpas raskauden aikana – ja ensimmäistä kertaa Jane otti vinkistä vaarin. Valitettavasti kuitenkin liian myöhään, sillä vahinko oli jo tapahtunut. Myöhemmin, toisenkin pojan synnyttyä, Jane huolehti diabeteksesta säännöllisesti. Hän meni tarkastuksiin kuuden kuukauden välein, jätti sokeriset juomat ja suklaan.

Leikkauksesta toiseen

Elokuussa 2004 Jane huomasi pienen haavan jalassaan. Koska sairaus oli jo tuhonnut hermostoa, hän ei ensin tuntenut haavan aiheuttamaa kipua. Vuosia korkealla olleet verensokeriarvot olivat vaurioittaneet hänen verenkiertoaan, mikä tarkoitti sitä, ettei haava parantuisi. Lääkärissä huomattiin kuolio varpaassa, jonka takia varvas oli poistettava. Leikkauksen jälkeen Jane yritti pitää itsestään vielä parempaa huolta. Infektio oli kuitenkin levinnyt reiteen asti ja seuraavaksi koko jalka oli amputoitava.

– Joku voisi kuvitella, että tämän kuultuani kirkuisin hysteerisesti, mutta ei: halusin vain yksinkertaisesti päästä eroon siitä kamalasta kivusta, joka jalasta säteili, Jane sanoo.

Leikkauksessa jalka poistettiin polven alapuolelta ja Jane oli sairaalassa viisi päivää. Kuusi viikkoa myöhemmin hän sai proteesin, jonka avulla opetteli kävelemään uudestaan. Perhe ja ystävät pyörivät ympärillä auttaessa häntä lastenhoidossa, kun Jane jatkoi huolellista diabeteksen tarkkailua. Kaksi vuotta myöhemmin todettiin, että toinenkin jalka on amputoitava, sillä vain se estäisi jalkaan ilmestyneen kuolion leviämisen.

– Ian ja ystäväni olivat mahtava tuki ja yritin tehdä kaiken minkä kykenin pyörätuolista käsin. Joskus kuitenkin tuntui hankalalta näyttää urheaa naamaa, Jane muistelee.

Edessä oli lisää haasteita. Muutaman kuukauden kuluttua Janen munuaiset alkoivat pettää ja hän kävi munuaisensiirtoleikkauksessa. Vuosi tämän jälkeen Janen pahin painajainen kävi toteen: infektio levisi hänen käteensä ja hoidoista huolimatta ainoa vaihtoehto oli käden amputoiminen.

– Se oli pahempaa kuin jalkojen menettäminen. Kyseessä oli käsi, jolla kirjoitan. Rakastan maalaamista, ompelemista ja pianonsoittoa. Tuttu käden puutuminen ja tunnottomuus on nyt alkanut toisessakin kädessä ja myös näkökykyni on hämärtymässä. Tiedän, että tulevaisuudessa menetän toisenkin käteni ja se pelottaa minua, Jane myöntää.

Ihmiset kysyvät, kuinka Jane jaksaa jatkaa elämässä eteenpäin. Äitinä olo ja tieto siitä, että hänen poikansa edelleen tarvitsevat äitiään, merkitsevät Janelle paljon. Hoitajat auttavat Janea peseytymään ja pukeutumaan. Proteesien avulla hän pystyy tekemään normaaleja asioita.

– Sain 1-tyypin diabeteksen, enkä hoitanut sitä. Nyt tiedän, että minun ei olisi pitänyt odottaa niin kauan ottaakseni tiukan kontrollin sairaudestani. Se surettaa ja kaduttaa minua. Diabeetikoilla on mahdollisuus elää normaalia, tervettä elämää. Minä opin läksyni liian myöhään. En halua kenenkään säälivän minua. Haluan vain ihmisten oppivan virheistäni, Jane sanoo.

Teksti: MTV3/Helmi

Lähde: Dailymail.co.uk

Kuvat: Shutterstock. Kuvan nainen ei liity juttuun.