Liiga-kausi on käynnissä, joten Huomenta Suomen Kiekkoraadin oli aika kokoontua ensimmäistä kertaa. Puhetta aiheuttivat muun muassa tuoreet sääntöuudistukset, joista yhtä ei olisi Karri Kiven mielestä pitänyt edes tarvita.
SM-liiga otti tälle kaudelle käyttöön paitsiokamerat- ja haastot. Ensimmäisiä haastoja nähtiin heti tiistain avauskierroksella, kun Porissa ja Lahdessa koeponnistettiin uutukaista. Porissa haasto onnistui, Lahdessa ei.
– Keskustelin ennen peliä Lahden valmentajien kanssa, että on vähän kynnystä, että lähdetäänkö haastamaan vai ei. Jopa ehkä vähän arkaillaan, Pelicansin ottelun selostanut Mika Saukkonen kertoo.
– Ehkä se pudotuspelivaiheessa korostuu, kun pelataan isoista asioista ja haetaan kaikki millit, Jani Alkio komppaa.
Yksi selkeä uudistus tiedotettiin vasta tiistaina, kun kausi alkoi. SM-liiga alkaa kiinnittää entistä enemmän huomiota rikkeiden korostamiseen, eli kansanomaisemmin sukeltamiseen. Jatkossa filmaaminen voi johtaa 10 minuutin käytösrangaistukseen myös jälkikäteen.
Uudistuksen tavoitteena on parantaa pelin uskottavuutta, vähentää tuomareiden harhauttamiseen liittyviä tilanteita sekä edistää reilua ja hyvän urheiluhengen mukaista käytöstä.
MTV Urheilun asiantuntija Karri Kivi pamauttaa yllättävän mielipiteen muutokseen liittyen.
– Miksi se pitää sanktioida? Kivi täräyttää.
Kiven näkemyksen taustoilta paljastuu vaatimus seurojen ja pelaajien omasta vastuusta. Ikään kuin tilanne olisi ajautunut sukeltamisten osalta pisteeseen, jossa joukkueet eivät itse ota asiasta vastuuta.
– Siinä olisi kyllä koutsit ja pelaajat voineet tehdä itse niin, ettei olisi tarvinnut näin toimia, Kivi linjaa.
Voit katsoa koko Kiekkoraadin alta. Tapetilla sääntöuudistusten lisäksi myös sarjamalliuudistus ja raadin ensireaktiot avausviikon matseista.
11:00Liiga-kausi käynnissä, Kiekkoraati koolla – tuleva jättiuudistus nostatti ääntä sohvilla