Kärpät maksaa Pirnekselle noin 140 000 euroa

Esa Pirnes (1)
Esa Pirnes.Lehtikuva
Julkaistu 16.10.2014 11:03
Toimittajan kuva

Timo Kunnari

timo.kunnari@mtv.fi

SM-liigaseura Oulun Kärpät vetkutteli kokeneen Esa Pirneksen sopimuksen kanssa turhan pitkään.

37-vuotias sentteri Esa Pirnes ja Oulun Kärpät allekirjoittivat kauden loppuun asti kestävän sopimuksen. Osapuolet neuvottelivat sopimuksesta jo kesällä. Silloin Kärpät piti pelaajan hintaa, joka oli MTV Sportin tietojen mukaan noin 140 000 euroa, liian kovana eikä tehnyt oman kasvattinsa kanssa sopimusta.

Se ei ollut seuralta ainakaan taloudellisessa mielessä hyvä päätös. Ei ole mitään syytä, miksei Pirneksen palkka olisi nyt samoissa summissa.

Epäonnistunut sentterihankinta

Oululaisten ykköspelintekijäksi hankittu Nicolas Deschamps osoittautui liian kevyeksi liigatasolle ja mies lähettettiin pois Oulusta viime viikonloppuna. Näin Kärpille tuli kiire hankkia uusi sentteri ja seura oli yhteydessä Pirnekseen jo viime viikon lopulla.

Pirnes on hyvä hankinta. Kokeneella sentterillä on kokemusta muun muassa Ruotsista, NHL:stä sekä KHL:stä. Viime keväänä hän oli voittamassa mestaruutta Kärpille.

Pirnes on harjoitellut koko loppukesän ja syksyn pelaajaryhmässä Helsingin Salmisaaressa. Kun veteraani pääsee pelirytmiin on hänestä paljon iloa joukkueelle ja Kärppien faneille.

Tuoreimmat aiheesta

Kärpät