Puolustaja Atte Ohtamaa on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Oulun Kärppiin.
Ohtamaa, 37, on pelannut koko SM-liigauransa, eli lähes 600 ottelua oululaisseurassa.
Puolustaja pohti päättyneen kauden jälkeen uransa jatkoa. Seuran sesonki oli raskas. Kärpät jäi kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle.
Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen kertoi MTV Urheilulle pari viikkoa sitten, että osapuolet olivat tavanneet ensi kertaa keskustellakseen mahdollisesta jatkosta.
– Olen paljon miettinyt asioita edelliskauden päättymisen jälkeen – halua, innokkuutta ja rohkeutta pelata löytyy kyllä kovasti! Viime kausi oli kaikin puolin aika hirveä. Haluan todistaa, että olen edelleen hyvä pelaaja ja pystyn auttamaan Kärppiä matkalla sinne, mihin se kuuluu, Ohtamaa kommentoi seuran tiedotteessa.
Ohtamaa on pitkän linjan maajoukkuepuolustaja. Hän on voittanut Leijonissa olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta. Kärpissä peruspakki on napannut kaksi Suomen mestaruutta. Hän on kiekkoillut myös KHL:ssä ja Sveitsin liigassa.