Karmeimmat kummitustalot: Borleyn pappila

Vuonna 1929 englantilainen sanomalehti kirjoitti artikkelin kuolleesta nunnasta, joka kummitteli Borleyn pappilassa Essexissä. Paranormaalien ilmiöiden tutkija Harry Price kiinnostui tarinasta. Hänen tutkimustensa ansiosta pappila on nykyään yksi Englannin kuuluisimmista kummitustaloista.

Essexissä Kaakkois-Englannissa sijaitseva Borleyn pappilan (Borley Rectory) on yksi Englannin tunnetuimmista kummitustaloista. Pastori Henry Bull rakennutti pappilan vuonna 1863 paikalle, jossa oli sijainnut keskiaikainen luostari.

Tarinan mukaan eräs luostarin nunnista oli palavasti rakastunut läheisen Bures-luostarin munkkiin. Heidän oli tarkoitus karata yhdessä, mutta parin suunnitelma paljastui. Munkki hirtettiin ja nunna muurattiin elävältä luostarin kellarin seinään. Murhatun naisen aave on nähty paikalla, jossa hän tarinan mukaan kuoli.

Uuden pappilan rakentaminen tuntui herättäneen nunnan aaveen. Monet Bullin perheen jäsenet kertoivat nähneensä surumielisten kasvojen tuijottavan heitä ruokailuhuoneen ikkunan takana, vaikka pihalla ei ollut ketään. Lopulta pastori Bull muurasi ikkunan umpeen.

Tämän jälkeen talossa alkoi tapahtua kummia säännöllisesti. Tapahtumat muuttuivat lopulta niin pahaksi, että pastori Bullin pojan Harryn periessä talo vuonna 1892 aavemaiset tapahtumat häiritsivät jo arkielämää.

Palvelijat kieltäytyivät työskentelemästä ruokailuhuoneessa, jonka läpi saattoivat minä hetkenä hyvänsä jylistää aavemaiset hevosvaunut. Heinäkuussa 1900 perheen tyttäret kertoivat nähneensä pihalla nunnan hahmon, joka katosi, kun he yrittivät puhua naiselle.

Kummitustalosta tulee kuuluisa

Borleyn Rectory Kuva: Wikipedia.org

Talon maine levisi ja Harry Bullin kuoltua vuonna 1927 peräti kaksitoista pappia kieltäytyi muuttamasta taloon. Vuotta myöhemmin skeptinen pastori G. E. Smith vaimoineen muutti taloon. Ei kulunut viikkoakaan kun kummittelu alkoi uudelleen. Nunnan aaveen lisäksi talossa nähtiin kuolleen Henry Bullin hahmo. Salaperäiset askelet ja kuiskailut kaikuivat käytävillä öisin.

Kesäkuussa 1929 Daily Mirror -lehti kirjoitti talosta ja sen tapahtumista. Tämä herätti paranormaalien ilmiöiden tutkijan Harry Pricen kiinnostuksen. Hänen tutkimuksensa talossa nostivat pappilan maailmanmaineeseen.

Pricen saapuminen Borleyn pappilaan aloitti uuden aallon kummitustapahtumissa: näkymättömät kädet koputtivat viestejä ja rikkoivat maljakoita, kalusteita lensi alas rappusia ja ikkunoita rikkoutui. Heinäkuussa 1929 Smithin perhe muutti pois.

Viestejä Mariannelle

Talon seuraavat asukkaat olivat Lionel Algernon Foyster ja hänen vaimonsa Marianne. Aavetoiminnan kohteeksi joutui juuri Marianne, joka sai näkymättömiä iskuja vasten kasvoja ja kadotti jatkuvasti tavaroita, jotka löytyivät omituisista paikoista. Henry Pricen vieraillessa ruokapöydän viini muuttui musteeksi.

Sitten tapahtui tarinan omituisin käänne: henget ottivat yhteyttä Foysterin vaimoon. Price kutsui yhteydenottoja Marianne-viesteiksi, sillä niissä puhuteltiin naista nimellä. "Marianne, hae apua", viesteissä kirjoitettiin. Myöhemmin epäiltiin, että nainen olisi itse tekaissut kummittelut. Lopulta Foyster muutti vaimoineen pois talosta ja Price sai tehdä rauhassa tutkimuksiaan apulaistensa kanssa.

Hän kertoi saaneensa hengiltä tietää murhatun nunnan ja Fadenoch-nimisen munkin ruumiiden olevan haudattuna puutarhassa. Aave nimeltään Marie Lairre kertoi joutuneensa petturimiehen viettelemäksi ja murhaamaksi. Hänen ruumiinsa oli kuulemma haudattu kellariin. Toinen hengistä, joka kutsui itseään Sunex Amuresiksi, uhkasi sytyttävänsä rakennuksen tuleen.

Rauniot jäljellä

Tasan vuotta myöhemmin maaliskuussa 1939 talon uusi asukas kapteeni W.H.Gregson oli kirjastossa, kun kirjapino kaatui öljylampun päälle ja sytytti tulipalon. Hetkessä koko talo oli liekeissä. Silminnäkijät väittivät nähneensä lieskojen keskellä tummia hahmoja ja eräässä ikkunassa nunnan.

Kun Harry Price palasi talon raunioille vuonna 1943, hän teki järkyttävän löydön. Kaivauksissa kellarin lattian alta paljastui nuoren naisen luuranko. Tämä herätti jälleen kiivaan väittelyn siitä oliko kyseessä aito paranormaali tapahtuma vai taidokas huijaus.

Vaikka talo paloi maan tasalle ja pappilan upeasta päärakennuksesta ovat enää jäljellä rauniot, se ei ole estänyt kummittelua. Nykyäänkin Borleyn hautausmaalla nähdään usein nunnan hahmo ja kirkossa kuullaan aavemaista urkumusiikkia, vaikka sen pitäisi olla tyhjillään. Tutkijat ovat raportoineen kuulleensa askelia, koputuksia ja huutoja. Lisäksi talon paikalla otetuissa valokuvissa näkyy aavemaisia hahmoja.

Lähde: Haunted Britain and England, The Most Haunted House in England, Wikipedia.org


Kuvat: Wikipedia.org, Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat