Karmea sää sulki F1-kisan rata-alueen: tallin väki pakeni hotellistaan
Rankkasateet ovat aiheuttaneet viikonlopun F1-näyttämölle Imolaan niin suuren vaaran, että järjestäjät ovat ohjeistaneen talleja evakuoimaan henkilökuntansa pois Santerno-joen läheisyydestä. Tiistaina Alpine-tallin väki joutui jättämään hotellinsa.
Tiistaina Autosport-lehti uutisoi, että korkealle noussut vesi tulvi rata-alueella jo tallien edustustilojen ja median työskentelypaikkojen luo.
Imolan rata-alue pysyi keskiviikkona suljettuna viranomaisten annettua korkeimman varoituksen äärimmäisistä sääoloista. Emilia-Romagnan alueelle on ennustettu keskiviikkoon mennessä jopa 150 millimetrin sadekertymää.
Pohjois-Italian myrskyinen kevätsää on koetellut aluetta jo useaan otteeseen viime viikkojen aikana. Tällä hetkellä ennusteet lupaavat sateiden jatkuvan sunnuntain kisapäivään asti, joten tapahtuman toteutuminen on uhattuna.
Rankat sateet ovat tuoneet alueelle riskin jopa maanvyörymistä. Motorsport.comin mukaan osa Alpine-tallin henkilökunnasta joutui tiistai-iltana vaihtamaan hotellia joen tulvimisen takia. Ranskalaistallin mukaan valtaosa henkilökunnasta oli jo valmiiksi eri hotellissa toisaalla.
Läheisessä Faenzan kaupungissa päämajaansa pitävä AlphaTauri aloitti sosiaalisen median kanavissaan hätäapukeräyksen kotikaupunkinsa tulvissa vahinkoja kärsineille asukkaille. Aiemmin toukokuussa nousseissa tulvissa sai surmansa kaksi ihmistä. Sadat ovat joutuneet jättämään kotinsa.
Mercedes-talli ilmoitti keskiviikkona peruvansa Imolaan suunnittelemansa grillijuhlat. Pian selviää, onko viikonloppuna mahdollista järjestää edes varsinaisia ajotapahtumia.
F1-sarjan, kisajärjestäjien ja alueen viranomaisten keskiviikon tapaamisessa tehdään linjauksia kisaviikonlopun suhteen. Ongelmia on esimerkiksi katsojien saapumisessa rata-alueelle tulvan katkaisemien teiden takia.
Uusimmat
-
17:30
Joensuussa suruhartaus epäillyn murhan kohteeksi joutuneen 4-vuotiaan muistolle: "Ihmiset ovat järkyttyneitä"
-
17:27
Nainen maksoi 280 euroa kakusta – lopputulos jätti täysin sanattomaksi
-
17:22
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
17:12
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
17:05
Erling Haaland lytättiin tylysti ennen Mestarien liigan finaalia – tämä supertähden heikkous nousi esille
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Keijo Pekkanen todisti karhujen lemmenhetkeä Kuusamossa – "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
15:31
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
15:18
MTV Uutiset 4-vuotiaan epäillyllä murhapaikalla Joensuussa: "Ahdistus käsinkosketeltavaa"
-
14:45
Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta
-
14:31
Tässäkö Teemu Pukin uusi osoite? Saamassa tutun seuratoverin
-
14:29
Viisi ihmistä kuoli ohjustehtaan räjähdyksessä Turkissa
-
14:28
Karkumatkalla olleen lehmän pako tyssäsi saviseen ojaan – pelastuslaitos ja mönkijä saapuivat hätiin
-
Lataa lisää