Karhu puri miestä Tirvalla – maahan heittäytyminen ei auttanut

Karhu puri miestä jalkaan Kouvolassa, Tirvan Nokanlammella, tiedottaa Kaakkois-Suomen poliisilaitos.

Poliisin mukaan metsässä Pyötsiän ja Kannuskosken välimaastossa ulkoilemassa ollut 47-vuotias mies törmäsi täysikasvuiseen ja suurikokoiseen karhuun keskiviikkona iltapäivällä.

Mies heittäytyi karhun huomattuaan maahan, mutta karhu päätti kuitenkin tehdä mieheen lähempää tuttavuutta nuuhkimalla ja tarraamalla miestä jaloista kahteen otteeseen, minkä jälkeen se poistui paikalta.

Mies sai tilanteessa puremahaavoja jalkaansa. Poliisin mukaan vammat olivat kuitenkin lieviä.

Poliisi kertoo partioineensa alueella yhdessä alueen suurpetoyhdyshenkilöiden kanssa, mutta etsinnöissä karhusta ei enää tehty havaintoa.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli vähintään 1720–1840 karhua ennen viime vuoden syksyn metsästyskautta. Suomen karhukanta on kasvanut noin 15 prosenttia verrattuna sitä edellisen vuoden vastaavaan arvioon.

Lue myös:

    Uusimmat