Karanteeniin määrätyt miehet karkasivat Turussa automatkalle, toinen selitti ettei koronaa ole olemassa – sai lähes 700 euron sakot

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi kaksi nuorta miestä sakkoihin terveydensuojelurikkomuksesta. Tuomio tuli, sillä miehet jättivät noudattamatta koronakaranteenia.

Oikeudenkäyntiin johtanut tilanne tapahtui Turussa viime maaliskuussa. Parikymppiset miehet olivat tuolloin matkanneet samassa autossa kolmannen miehen kanssa, vaikka heidät oli molemmat määrätty korona-altistumisen vuoksi viralliseen karanteeniin.

Kukaan ei ollut käyttänyt kasvomaskia ja myöhemmin kävi ilmi, että toinen karanteeniin määrätyistä miehistä oli saanut koronatartunnan. Mies sai tiedon tästä vasta myöhemmin.

Syyttäjän mukaan automatka oli kestänyt noin kaksi tuntia.

Toinen kiisti

Vanhempi miehistä tunnusti syytteen kokonaan. Nuorempi puolestaan kiisti, että matka olisi kestänyt kahta tuntia ja väitti, että kolmatta miestä oli etukäteen varoitettu karanteenista.

Miehen mukaan karanteeni oli myös määrätty väärin perustein, koska "kukaan ei pysty osoittamaan, että koronaa on olemassa". Hän siis kiisti syyllistyneensä rikokseen.

Oikeudessa kuultiin autossa ollutta kolmatta miestä. Hän oli jutussa asianomistajana. Hän kertoi, ettei hänelle oltu ennakkoon varoitettu miesten karanteenista.

Oikeus totesi, ettei tällä ollut tapauksen ratkaisun kannalta oikeastaan edes merkitystä, sillä velvollisuus noudattaa karanteenia oli syytetyillä miehillä, eikä autoon sattuneella kolmannella miehellä.

Käräjäoikeus tuomitsi molemmat syytetyt 20 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen terveydensuojelurikkomuksesta.

Miehistä vanhempi, 27-vuotias, joutuu maksamaan sakoista minimimäärän, eli 6 euroa kappaleelta. Yhteensä maksettavaa jää 120 euroa.

Nuoremmalle, 23-vuotiaalle miehelle maksettavaa jää 33 euroa sakkoa kohden, eli yhteensä 660 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta.

Uudet karanteenisäännöt astuivat voimaan syyskuussa – Asko Järvinen kertoi, mitkä asiat muuttuivat:

Uudet karanteenisäännöt astuivat tänään voimaan – Asko Järvinen kertoo, mitkä asiat muuttuvat 8:50

Lue myös:

    Uusimmat