Käräjäoikeus jatkoi myös toisen Airiston Helmen työntekijän vangitsemista – virolaista epäillään avunannosta törkeään veropetokseen

Airiston Helmen hallituksen ex-jäsen vangittiin talousrikosepäilyjen vuoksi 0:37

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on jatkanut myös Airiston Helmen virolaisen työntekijän vangitsemista.

Mies vangittiin epäiltynä avunannosta törkeään veropetokseen.

Kun mies vangittiin alun perin viikko sitten, perusteena oli myös törkeä rahanpesu. Rahanpesua epäillään yhä, mutta vangitsemista ei enää vaadittu sillä perusteella.

– Törkeä rahanpesu nimikkeenä ei ole hävinnyt minnekään, että kummatkin epäillyt ovat edelleen epäiltyinä törkeään rahanpesurikokseen myös, kertoi tutkinnanjohtaja Antti Perälä vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen.

Kyse on siis käytännössä siitä, että rahapesusta ei ole saatu tarpeeksi näyttöä, jotta vangitsemista voitaisiin jatkaa sen rikosnimikkeen perusteella.

Miehet kiistävät syyllisyytensä

Virolaismiehen avustajan Jukka Pasasen mukaan ei ollut yllätys, että toisesta rikosnimikkeestä vangitsemisvaatimuksessa luovuttiin.

– Siinä mielessä ei ollut yllätys, että päämiehen kanssa koko ajan katsottiin, että sille ei ollut perustetta. Ollaan tyytyväisiä, että oli toinen nimike enää mukana. Toinen puoli samaa kolikkoa on se, että lopputulos ei ollut mitä toivottiin.

Pasasen mukaan virolaismies kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Aiemmin tänään jatkettiin myös Airiston Helmen hallituksen jäsenenä ja nimenkirjoittajana toimineen 36-vuotiaan venäläismiehen vangitsemista.

Hänetkin vangittiin vain törkeän veropetosepäilyn perusteella.

Myös venäläismies kiistää syyllistyneensä rikokseen. Hänen asianajajansa Tuomas Sunnari totesi vangitsemisen jälkeen, että rahanpesurikoksesta ei ole mitään näyttöä. Hänen mukaansa myös verorikosepäily on perusteeton.

– Se mikä tässä on tällä hetkellä hyvää on, että täällä ei vaadittu päämiestäni vangittavaksi ollenkaan törkeästä rahanpesusta epäiltynä. Se on ihan oikein. Hän ei ole sellaiseen syyllistynyt, eikä siitä ole mitään näyttöä. Hänet vangittiin nyt epäiltynä törkeästä veropetoksesta, mutta senkin hän kiistää, Sunnari sanoi.

Sunnari ei kommentoi päämiehensä ajatuksia tilanteesta eikä sitä, mikä on tämän rooli Airiston Helmessä.

"Puhutaan vähintään useista kuukausista"

Tutkinnanjohtaja Perälä ei pidä takaiskuna siitä, että törkeä rahanpesu -nimikkeestä luovuttiin vangitsemisessa.

– Ei se siinä mielessä ollut takaisku, että tuo viikko tähän on ollut erittäin lyhyt aika hakea lisäselvityksiä, että saataisiin todennäköiset syyt.

Mistä lisäselvitysten saaminen kiikastaa?

– Tutkinnassa on paljon toimia, tämän eteen tehdään koko ajan töitä. En ota tarkemmin kantaa, minkä takia ei päästä todennäköisiä syitä esittämään rahanpesurikokseen.

– Kuulusteluja jatketaan, aineistojen läpikäyntiä jatketaan. Se on mittava ja sen läpikäyminen vie aikaa.

Kuinka pahoin epäiltyjen vapauttaminen olisi vaarantanut tutkinnan kokonaisuudessaan?

– Minun käsitykseni mukaan aika pahastikin.

Perälän mukaan nyt on estetty tutkinnan sotkemisvaara, kun miehet eivät päässeet vapaalle.

– Esitutkinnassa ollaan vasta alkuvaiheessa ja kaikki esitutkintatoimet tulevat kestämään vielä huomattavan pitkän aikaa. Puhutaan vähintään useista kuukausista ellei vielä huomattavasti pidemmästä ajasta.

Juttua täydennetty kello 18.13.

Lue myös:

    Uusimmat