Claes Andersson aloitti kansanedustajana samaan aikaan Studio55-ohjelman päivän vieraan, Seppo Kääriäisen kanssa. Andersson joutui kuitenkin jättämään paikkansa eduskunnassa kesken kauden viime syksynä. Vasemmistoliiton entistä kansanedustajaa jäi vaivaamaan muutama hoitamatta jäänyt asia kuten eriarvoisuuden poistaminen, maailmanrauha ja pari muuta pikku juttua.
− On mulla tavallaan ikävä eduskuntaan, mutta sitä on turha murehtia, koska eduskunnan jättäminen oli ainoa vaihtoehto, Claes Andersson sanoo.
Hän ehti toimia kansanedustajana 13 vuoden ajan ja nauttii nyt kiisteltyä kansanedustajan eläkettä, millä tulee kuulemma hyvin toimeen. Mutta kyseessä ei miehen mukaan todellakaan ole mikään jättieläke työn vaativuuteen nähden.
− Eihän tämä eläke ole mitään verrattuna joidenkin yritysjohtajien eläkkeisiin, Andersson tuhahtaa ja huomauttaa, että sukunimikaimansa Janinan paljon julkisuudessa ruodittu tilanne on hyvin poikkeuksellinen.
− Sitä paitsi Janina on niin aikaansaava nainen, että uskon hänen menevän pian töihin. Ei hän eläkeläiseksi jää.
Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu saatava kapeammaksi
Andersson ei siis lähtisi alentamaan kansanedustajan eläkkeitä, mutta rikkaiden yritysjohtajien kohtuuttoman suuriin eläkkeisiin hän voisi kyllä puuttua.
Jos Andersson olisi vaikuttamassa asioihin eduskunnassa, hän keskittyisi nimenomaan rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kaventamiseen. Ihmisten eriarvoistuminen on hänen mukaansa yksi tämän hetken suurimmista ongelmisa, ellei jopa suurin.
− Suomen rikkaimman kymmeneksen tulot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvaneet 70 prosenttia. Köyhin kymmenes on saanut vain 7 prosenttia lisää. Ja kuilu levenee koko ajan, Andersson sanoo.
Hänen mukaansa asiaan pitäisi puuttua heti ja radikaalisti, kaikin mahdollisin tavoin, kuten verotuksella ja tulonsiiroilla.
Mutta koska hän ei itse pääse asioista nyt päättämään, hän lähettää terveisiä vanhalle eduskuntakaverilleen Kääriäiselle.
− Jos Seppo saisi aikaiseksi vähän lisää avoimuutta keskustan politiikkaan. Nythän nimittäin keskusta tanssii hallituksessa kokoomuksen talutushihnassa.
Ystävyyttä yli puoluerajojen
− Eduskuntatyö on vähän kuin sota. Koko ajan taistellaan jostakin. Asioista tai äänestäjistä, Andersson muotoilee.
− Siksi siellä on helppo saada vihamiehiä, mutta myös ystäviä.
Anderssonin mukaan puoluerajat eivät eduskunnassa pääse määräämään, kumpia kenestäkin tulee. Siksipä hän voi Kääriäisestäkin sanoa pelkkää hyvää.
− Kääriäisestä on helppo pitää, vaikka aatteemme ovatkin erilaiset, Andersson toteaa.
Paras edustaja tajuaa käytännön elämää
− 70-luvulla politiikkaan tuli paljon sellaisia ihmisiä, tulevia ammattipoliitikkoja, joilla ei ole mitään käsitystä käytännön asioista. Siitä, millaista on tavallisen ihmisen arki, Andersson toteaa.
Hänen mielestään ihanteellinen kansanedustaja on ehtinyt tehdä elämässään muutakin kuin politiikkaa. Sillä jos ei ole mitään kosketusta tavallisen ihmisen arkeen, on hankala tehdä sitä koskevia päätöksiä.
Hyvien päätösten tekeminen saattaa olla hankalaa myös niille julkisuudenhenkilöille, jotka ovat päässeet eduskuntaan pelkästään pärstäkertoimensa perusteella.
− Kansanedustajan työ on vaativaa, ja siinä on pystyttävä hallitsemaan suuria kokonaisuuksia. Ihan kuka tahansa ei työssä pärjää. Tämän olemme todenneet esimerkiksi (Tony) Halmeen kohdalla. Mutta koska olen valistushenkinen ihminen, uskon, että tavalliset ihmiset alkavat kyllä pohtia tarkemmin, ketä äänestävät, nähtyään näitä huonoja esimerkkejä.
Toisaalta haluaa muistuttaa, että on myös kansanedustajia, jotka ovat päässeet eduskuntaan julkisuuden avulla, mutta osoittautuneet myöhemmin erittäin taitaviksi poliitikoiksi.
− Esimerkiksi curling-julkkis (Markku) Uusipaavalniemi on yksi eduskunnan parhaista talousasiantuntijoista. Ja seiväsmies (Antti) Kalliomäestä on tullut ammattipoliitikko.