Kansanedustaja kritisoi löytötavarabisnestä: "On kohtuutonta rahastaa pulaan joutuneita ihmisiä"

Löytötavarabisneksessä on esiintynyt kohtuutonta rahastusta, arvostelee vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo.

Kansanedustaja Jussi Saramo vaatii hallituksen vähintään toteuttavan löytötavarapalveluille riittävän sääntelyn ja sanktiot.

Tiedotteessaan Saramo käyttää esimerkkinä erityisesti Suomen Löytötavarapalvelu Oy:n toimintaa. Yhtiön pääkaupunkiseudun toimipisteet olivat syys-lokakuussa toimintakiellossa.

Aluehallintovirasto oli aiemmin linjannut Löytötavarapalvelun toimineen lainvastaisesti.

– On kohtuutonta rahastaa pulaan joutuneita ihmisiä ensin korkeasti hinnoitelluilla puhelinpalveluilla ja lopulta poskettomilla maksuilla, jotka voivat nousta kalliimmaksi kuin kadonnut esine olisi ostaa uutena, Saramo toteaa.

– Lakia ja asetuksia näytetään rikottavan säännönmukaisesti, eivätkä suomalaiset ole voineet luottaa löytötavarabisnekseen.

Sopiiko löytötavarapalvelu rahantekoon?

Aluehallintoviraston elokuisen päätöksen mukaan Suomen Löytötavarapalvelu rikkoi vakavasti lakia, kun se muun muassa lisäsi löytötavaroiden säilytyskustannuksiin arvonlisäveron ja peri tavaransa kadottaneilta myös laittomia erityiskäsittelykorvauksia.

Lisäksi se ei toimittanut kadotettua ajokorttia heti poliisille.

Suomen Löytötavarapalvelu Oy pahoitteli päätöksen jälkeen tiedotteessaan tilannetta ja kertoi muuttaneensa hinnoitteluaan.

Yhtiö veloittaa esimerkiksi löytötavaran puhelintiedustelusta yhä tällä hetkellä 1,92 euroa per puhelu ja sen päälle ajankohdasta riippuen joko 2,38 tai 3,58 euroa minuuttia kohden.

Jussi Saramon mielestä on hyvä miettiä, sopiiko löytötavarapalvelu ylipäätäänkään voitontavoitteluun. Esimerkiksi VR ja HSL voisivat Saramon mielestä järjestää palvelun itse, jos yksityinen bisnes ei toimi rehellisesti.

Suomessa on monia yksityisiä löytötavarayhtiöitä, joista Suomen Löytötavarapalvelu Oy on selkeästi suurin. Yhtiöiden toimintaa suitsitaan löytötavaralailla, jottei asiakkailta perittäisi kohtuuttomia korvauksia.

Lue myös:

    Uusimmat