Kansalaistottelemattomuus paperittomien auttamisessa saa hyväksyntää vihreiltä ja vasemmistoliitolta

Vihreiden ja vasemmistoliiton mukaan kansalaistottelemattomuus voi olla hyväksyttävä keino laittomasti maassa oleskelevien ihmisten eli paperittomien auttamisessa. Puolueet kuitenkin painottavat STT:n kyselyssä, että ne eivät hyväksy väkivaltaa.

Kansalaistottelemattomuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että paperittomia auttava henkilö ei noudata epäoikeudenmukaisena pitämäänsä lakia tai päätöstä. Paperittomien joukossa on muun muassa lainvoimaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, jotka on tarkoitus poistaa maasta.


Kiristyykö linja paperittomien majoittamisesta tai piilottamisesta? 

-Laittomasti maassa olevien ihmisten eli paperittomien auttamiseen liittyvät rangaistuskäytännöt ovat hallituksen pohdittavana.

-Hallitus ei ole vielä tarkasti määritellyt, millaisissa tilanteissa paperittomien auttaminen, kuten majoittaminen tai piilottaminen, voisi olla rangaistavaa.

-Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi elokuun lopussa STT:lle, että lain muutos voisi koskea tilanteita, joissa ihminen tarkoituksellisesti estää viranomaisten toimintaa laittomasti maassa olevaa auttaessaan. Häkkäsen mukaan lainmuutos ei siis käytännössä koskisi kaikkia tilanteita, joissa paperitonta autetaan.

-STT kysyi viikonloppuna kaikilta yhdeksältä eduskuntaryhmältä, miten ne suhtautuvat paperittomien auttamiseen sekä kansalaistottelemattomuuteen eli siihen, että paperittomia auttava ihminen ei noudata epäoikeudenmukaisena pitämäänsä lakia tai päätöstä. Vastaukset kerättiin pääosin sähköpostitse. 

– Kansalaistottelemattomuus voi olla hyväksyttävää, jos kyse on tapauksista, joissa ihminen esimerkiksi pelkää henkensä edestä palauttamista. Emme kuitenkaan hyväksy väkivaltaa missään muodossa, kertoo vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson STT:lle.

Poliisi käytti paprikasumutetta Jyväskylässä Salmenrannan vastaanottokeskuksella 0:34

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Krista Mikkosen mielestä tietyn asian laillisuus ei vielä välttämättä takaa sen oikeudenmukaisuutta. Mikkosen mukaan monet sellaiset asiat, joita nykyään pidetään ihmisoikeusloukkauksina, ovat aikanaan olleet laillisia.

– Väkivallaton ja rauhanomainen, omalla nimellä ja naamalla tapahtuva kansalaistottelemattomuus on hyväksyttävä vaikuttamisen muoto, hän vastaa.

Mikkosen mukaan on silti itsestäänselvää, että virkavallan väkivaltainen vastustaminen on tuomittavaa.

– Vastaavasti myös poliisin voimankäytön on aina oltava tilanteeseen mitoitettua ja niin vähäistä kuin mahdollista.

"Vaarallinen viesti kansalaisille"

Suurin osa eduskuntaryhmistä hyväksyy paperittomien ihmisten auttamisen tietyin ehdoin, kunhan viranomaisten työtä ei häiritä tai estetä. Enemmistö ryhmistä vastustaa sitä, että auttamalla uhmattaisiin lainsäädäntöä.

– Kansalaistottelemattomuutta ja siihen yllyttämistä emme hyväksy. Asia kerrallaan se murentaisi laillisen yhteiskuntajärjestyksemme perustan ja johtaisi kohti sekasortoa, kirjoittaa pääministeripuolue keskustaa edustava Markus Lohi, joka on myös eduskuntaryhmänsä varapuheenjohtaja.

Perussuomalaisten mukaan on vaarallista antaa kansalaisille viestiä, että lakeja ei tarvitse noudattaa, jos ne tuntuvat epäoikeudenmukaisilta.

– Ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä oikeudenmukaisuudesta. Jos lait tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, on pyrittävä muuttamaan lainsäädäntöä. Lakeja säätää ja muuttaa Suomessa eduskunta, ja eduskunnan koostumukseen voidaan vaikuttaa eduskuntavaaleissa, vastaa puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Suurimman oppositioryhmän SDP:n mukaan jokaisen on kunnioitettava oikeusvaltion periaatteita. Puolueensa edustajana kyselyyn vastannut kansanedustaja Joona Räsänen sanoo, että SDP ei kannusta kansalaistottelemattomuuteen. Viranomaisten vastustaminen ei ole oikein, mutta mielenosoittaminen ja lailliset keinot ovat sallittuja.

– Passiiviseen ja rauhanomaiseen mielenilmaukseen meillä kaikilla on oikeus, sanoo Räsänen.

STT kysyi viikonloppuna kaikilta yhdeksältä eduskuntaryhmältä, miten nämä suhtautuvat paperittomien auttamiseen sekä kansalaistottelemattomuuteen. Puolueet vastasivat kyselyyn pääosin sähköpostitse. 

Poimintoja puolueiden vastauksista paperittomien auttamiseen

 Hallitusryhmät 

 -Keskusta: Paperittomien auttaminen ja viranomaisten toiminnan estäminen ovat kaksi eri asiaa. Lähimmäisen auttaminen on aina sopivaa, esimerkiksi majoitusta ja ruokaa tarjoamalla. 

-Kokoomus: Inhimillisyyteen kuuluu, että heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta. Paperittomien auttaminen ei oikeuta estämään viranomaisten työtä tai rikkomaan lainsäädäntöä. Hyvää tarkoittava auttaminen voi hankaloittaa poliisin työtä. 

-Siniset: Paperittomille on annettava välttämätön huolenpito ja turva. Esimerkiksi kirkko voi auttaa tässä. Viranomaisten on kuitenkin saatava tieto paperittomista. 

 Oppositioryhmät 

 -SDP: Lähimmäisenrakkauden osoittaminen ja välttämätön apu ovat aina oikein. Jos avuntarve pitkittyy, on syytä kääntyä viranomaisten puoleen. 

-Perussuomalaiset: Paperittomien majoittaminen tai palvelujen järjestäminen vesittävät turvapaikkajärjestelmän uskottavuuden sekä houkuttelevat Suomeen ihmisiä, joilla ei ole laillisia edellytyksiä tulla maahan. Paras tapa auttaa laittomasti maassa olevia on poistaa heidät maasta mahdollisimman nopeasti. 

-Vihreät: Ihmisiä saa ja pitää auttaa. Paperittomien oikeus terveydenhuoltoon pitää turvata. Lasten oikeus peruskouluun pitää taata. On harkittava, tuleeko jossain vaiheessa tilanne, että paperittomien oleskelu kannattaa laillistaa ongelmien ehkäisemiseksi. 

-Vasemmistoliitto: Auttamishalua ei pidä kriminalisoida. Paperittomien auttaminen on käytännössä tarkoittanut majoituksen ja ruuan järjestämistä sekä esimerkiksi lääkäri- ja hammaslääkäripalveluita. 

-RKP: On aina oikein auttaa hädässä olevia. Emme voi kääntää selkäämme kanssaihmiselle, joka on sairaana, nälissään tai vailla suojaa pakkaselta. 

-Kristillisdemokraatit: Ihmisiä voidaan auttaa lakia ja viranomaispäätöksiä kunnioittaen. Seurakunta voi tarjota niin sanottua kirkkoturvaa esimerkiksi tukemalla keskusteluyhteyttä turvaa hakevan ja viranomaisten välillä. 

(STT)


Lue myös:

    Uusimmat