Kannattaako keskustan kenttä porvarihallitusta vai punamultaa?

Perussuomalaiset huonoin vaihtoehto muille 1:48

Sekä SDP:n, kokoomuksen että perussuomalaisten kenttä on vankasti sitä mieltä, että keskusta on omalle puolueelle paras vaihtoehto hallituskumppaniksi. Keskustan kentän väki puolestaan suosii SDP:tä.

MTV Uutisten kyselyssä neljän suurimman puolueen piirihallitusten jäsenille kysyttiin, mikä muu kolmesta puolueesta olisi paras hallituskumppani. Gallup-johtaja keskustan valitsi ykkösvaihtoehdokseen sekä kokoomus- että demariväki ja myös perussuomalaisten kenttä.

– Kyllä porvarihallituksen puolesta tällä elämänkokemuksella ja tässä elämänvaiheessa liputtaisin, sanoo Uudenmaan kokoomuksen varapuheenjohtaja Anna Helin.

SDP:n Pohjanmaan piirin hallituksen jäsen Esa Kant puolestaan uskoo, että punamultapohja olisi paras vaihtoehto tässä vaiheessa.

Kokoomus ja SDP toisilleen kakkosvaihtoehtoja

Neljä vuotta samassa hallituksessa, jonka keskeisistä uudistuksista suuri osa jäi toteutumatta. Tältä pohjalta piirihallitusten jäsenet eivät kyselyssä liputa sinipunan puolesta. 

"Kokoomus ei saa aikaiseksi kuin tuhoa."

"Kokoomus on SDP:n ideologinen päävastustaja."

"Demarit ovat kaiken kehityksen jarru. Suomen tulevaisuuden kannalta on täysin katastrofaalista, olivatpa demarit hallituksessa kenen tahansa kanssa."

"Seuraavan hallituksen on pystyttävä tekemään päätöksiä, kansalle kipeitä, mutta välttämättömiä. Ei tulisi onnistumaan Kokoomus-SDP yhteistyöllä."

Molemmat asettavat kuitenkin toisensa perussuomalaisten edelle.

"Perussuomalaisten EU-kriittinen ja umpeutunut arvomaailma tekisi heistä vaikeimman kumppanin hallitukseen."

"Perussuomalaisten äärioikeistolainen maahanmuutto- ja Eurooppa-politiikka estää rakentavan yhteistyön."

Kirsi Sharma Helsingin kokoomuksesta ei kuitenkaan pidä mahdottomana, etteivätkö perussuomalaiset ja kokoomus voisi mahtua samaan hallitukseen. Hän toivoo, että perussuomalaisissa löytyy tällä kertaa tahtoa hallitusvastuuseen.

–Jokaisen täytyy se oma vastuunsa ymmärtää sen pohjalta, mikä on kansan antamien äänien tulos ja toivon todella että siihen ollaan valmiita.

Verrattuna viimevuotiseen kyselyyn, kokoomuskentän silmissä SDP on hieman vähemmän mieluisa ja ero perussuomalaisiin pienempi. SDP:n kenttä taas oli vuosi sitten paljon epävarmempi siitä, onko keskusta selkeä ykkönen verrattuna kokoomukseen.

– Kokoomus on kääntynyt niin paljon oikealle, että esimerkiksi ay-liike huomioiden työelämän arvot on lyöty ihan lyttyyn, sanoo RaunoGrönroos SDP:n Hämeen piiristä.

Keskustaväki suosii punamultaa

Jos keskustan kannatus realisoituu myös eduskuntavaaleissa, sillä on paljon sanavaltaa siihen, miltä pohjalta hallitusta lähdetään rakentamaan. Keskustan kenttäväki pitää SDP:tä parempana vaihtoehtona kuin kokoomusta. Kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä ei puolestaan ole kovin suurta eroa. Verrattuna vuoden takaiseen vastaavaan kyselyyn, SDP on hieman varmempi ykkösvaihtoehtona.

"Keskusta ja SDP ovat pystyneet aikaisemmissa hallituksessa parempaan  rakentavaan yhteistyön, kuin kokoomuksen kanssa."

"Keskustan ja SDP:n yhteistyöllä on luotu nykyinen hyvinvointi Suomeen. Suomi on haasteellisessa tilassa, nyt kaivataan vastuullista yhteistyötä puolueiden väillä."

"Kokoomus ei ole pienen ihmisen eikä pienten yrittäjien asialla."

"Kokoomus kurjistaa maaseutua ja vähävaraisia itsekeskeisellä hyväveli   -politiikalla."

"Kokoomuksen eväät on syöty ja näyttö annettu hallitusyhteistyössä (epäonnistunut siis täysin), perussuomalaiset välttelevät vastuuta (eikä ollenkaan ole takeita siitä, että suostuisi kipeisiin leikkauksiin, eikä EU-politiikan hyväksymiselle yhetisen linjan mukaan). Demarit ovat ainoa realistinen vaihtoehto, toki siinäkin on ongelmia."

"Kokoomus ja SDP ovat yhtä mieluisia hallituskumppaneita. Hallituskokoonpano riippuu vaaleista ja kokoomuksen ja SDP:n hallitusohjelmatavoitteista. Perussuomalaisia en haluaisi hallitukseen."

Paula Huhtala Uudeltamaalta kuuluu siihen keskustan piiriaktiivien enemmistöön, jonka mielestä SDP on parempi vaihtoehto. Hän perustelee valintaansa näin

–Demarien politiikka on ehkä hieman ihmisläheisempää kuin mitä kokoomuksella.

Sen sijaa Pohjois-Savon piirin varapuheenjohtaja Antti Kivelä ei halua tässä vaiheessa valita kummankaan välillä.

Keskustakenttä onkin oman suosikkinsa suhteen hieman hillitympi kuin muut. Keskustan vastaajista 68 prosenttia asetti SDP:n ykköseksi kun kokoomuslaisista 95 prosenttia ja demareista 88 prosenttia asetti keskustan ykköseksi. 

Perussuomalaisille ei kelpaa oikein kukaan tai sitten kuka tahansa

Piirihallituskyselyssä perussuomalaisten selkeä enemmistö haluaa, että puolue menee hallitukseen, jos vaalitulos tähän antaa aihetta. Näin vastasi 85 prosenttia. Vuosi sitten tahtotila oli kuitenkin hieman vankempi, 91 prosenttia oli sitä mieltä, että hallitukseen tulee mennä.

– Toivon todella, että perussuomalaiset on hallituksessa, sanoo Minna Reijonen Pohjois-Savon piiristä.

– Mielestäni keskusta olisi paras hallituskumppani.

Monen kyselyyn vastanneen perussuomalaisen mielestä kaikkiin muihin suuriin puolueisiin liitty silti haasteita hallituskumppaneina.

"Keskusta on mieluisin kumppani, mutta kuten vanha sanonta kuuluu, kannattaa olla varuillaan kepun kanssa."

"Ei tule nyt muuta mieleen kuin että, kokoomus on ihan pihalla, mutta keskusta on jonkin verran samoilla linjoilla PS:n kanssa."

"Keskusta on näistä läheisin ajattelutavaltaan, mutta kaukana. Meille kotimaisuus on tärkein asia!"

"Jos kahdesta pahasta pitää valita niin Rinne on pienempi paha, mutta vain vähän."

"Kokoomus ja SDP eivät kumpikaan ole mielekkäitä. Perusteluna "vastuunkanto" ja "työllisyys" - ohjelmat nykyisessä hallituksessa ja henkseleiden paukuttelu yhteistyökyvystä hallitusta kootessa. Eivät ole uskaltaneet myöntää virheitään."

"SDP on luonnollisesti vähiten mieluisa. Itse asiassa olisi jättänyt sen kokonaan merkitsemättä. Tietävätköhän ihmiset, että ääni Keskustalle on lähes automaattisesti ääni punamullalle? Epäilen tätä..."

Keski-Pohjanmaan piirin kolmas varapuheenjohtaja Timo Pajunpää sanoo, että keskustan, SDP:n ja perussuomalaisten muodostama hallituspohja olisi paras vaihtoehto.

– Minun mielestäni kokoomus menee nyt oppositioon, Pajunpää kuittaa.

– Se on nyt neljässä vuodessa kyntensä näyttänyt ja menee nyt lepäämään.

Näin puolueiden piiriaktiivit vastasivat

Kyselyssa pyydettiin järjestämään kolme muuta suurta puoluetta järjestykseen sen mukaan, mikä olisi mieluisin hallituskumppani, jos oma puolue on mukana tulevassa hallituksessa. Mitä pienempi luku, sitä mieluisampi puolue on vastaajien mielestä.

SDP: Mieluisin hallituskumppani?20152014
Keskusta1,11,5
Kokoomus2,21,8
Perussuomalaiset2,72,7
Lähde: MTV Uutiset/Think If Laboratories kysely SDP:n  piirihallitusten jäsenille n=105, vastausprosentti 67  
   
Kokoomus: Mieluisin hallituskumppani?20152014
Keskusta1,11,2
SDP2,42,0
Perussuomalaiset2,62,8
Lähde: MTV Uutiset/Think If Laboratories kysely kokoomuksen  piirihallitusten jäsenille n=109, vastausprosentti 70  
   
Keskusta: Mieluisin hallituskumppani?20152014
SDP1,41,8
Kokoomus2,22,0
Perussuomalaiset2,32,2
Lähde: MTV Uutiset/Think If Laboratories kysely Keskustan  piirihallitusten jäsenille n=244, vastausprosentti 69  
   
Perussuomalaiset: Mieluisin hallituskumppani?20152014
Keskusta1,31,3
SDP2,12,1
Kokoomus2,62,6
Lähde: MTV Uutiset/Think If Laboratories kysely Perussuomalaisten piirihallitusten jäsenille n=221, vastausprosentti 62  

Näin kysely tehtiin

MTV Uutiset kysyi neljän suurimman puolueen piirihallitusten jäseniltä ajankohtaisista asioista.

Kysely lähetettiin kaikille piirihallitusten jäsenille, joiden sähköpostiosoite oli saatavilla. Kyselyyn vastattiin nimettömästi sähköisesti eikä MTV Uutiset nähnyt kenenkään yksittäisen vastaajan vastauksia.

Kokoomuksen osalta vastausprosentti oli 70 ja SDP:n 67, keskustan 69 ja perussuomalaisten 62. Kyselyn toteutti MTV Uutisten toimeksiannosta Think If Laboratories 24.2.-12.3. välisenä aikana.

Lue myös:

    Uusimmat