Kankaanniemi palasi kohun jälkeen: Olin valvomaton ja harkitsematon

Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi kirjoitti aamuyöllä blogiinsa Uudessa Suomessa tunteikkaan tekstin nujerruksesta, armosta ja paluusta. Hän uskoo palaavansa eduskuntaan rankkaa kokemusta rikkaampana. 

Toimi Kankaanniemi jäi sairauslomalle eduskunnasta sen jälkeen, kun hänen naisille lähettämänsä seksiviestit tulivat julkisuuteen viikko sitten. Samalla hänet vedettiin pois myös hallitusneuvotteluista.

Tänään hän palaa sairauslomalta eduskuntaan.

Yön tunteina kirjoittamassaan Uuden Suomen blogissa Toimi Kankaanniemi myöntää tehneensä raskaita virheitä, joita hän nyt katuu.

– Tuli nujerrus. Oman maakunnan media nujersi täydellisesti ja eräät muut jatkoivat. Se iski miehen maahan. Sain ansioni mukaan, Kankaanniemi kirjoittaa.

Blogiteksti on kirjoitettu alusta loppuun lyhyillä, dramatiikkaa tavoittelevilla lauseilla. 

– Viimeaikaiset virheeni olivat pahoja. Olin valvomaton ja harkitsematon. Pyydän tekojani anteeksi niiltä, joita olen loukannut ja haavoittanut.  Määrää en tiedä. Yksikin on liikaa.

Kankaanniemi myöntää tehneensä virheitä 1950-luvulta alkaen, mutta hän ei halua puolustella itseään tai syytellä ketään. 

– Kun rikkomuksensa ja syntinsä tunnustaa ja niitä katuu, saa anteeksiannon ja rauhan sisimpäänsä. Niin olen kokenut.
 

Lue myös:

    Uusimmat