Kammottavaan tekoon syyllistynyt paloittelumurhaaja pääsee vapaaksi, päätti Helsingin hovioikeus – nämä syyt puolsivat vapauttamista

Monimutkainen kaavio elinkautisvankien vapauttamisesta 0:45
Video kertoo: Miten elinkautisvanki voi päästä vapaaksi?

Helsingin hovioikeus päätti, että elinkautisvanki pääsee ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden marraskuussa. Hänet vei vankilaan erittäin raaka ja julma teko.

Mies oli pyytänyt vapaaksi pääsyä Helsingin hovioikeudesta jo loppuvuodesta 2019, mutta tuolloin hakemus oli hylätty. 

Mies ja hänen rikoskumppaninsa olivat marraskuussa 2006 Kokkolassa sijaitsevassa yksityisasunnossa tappaneet heille entuudestaan tutun miehen. Uhria oli lyöty useita kertoja nyrkillä ja metallisella mopin varrella päähän ja vartaloon. Lisäksi häntä oli puukotettu useita kertoja vartaloon ja kaulaan sekä lyöty vasaralla päähän. 

Rikoksentekijät pyrkivät hävittämään ruumiin paloittelemalla. Tähän he olivat osallistuneet yhdessä, ja osan hävitystyöstä oli tehnyt miehen rikoskumppani yksistään. 

Sekä käräjäoikeus että hovioikeus katsoivat vuonna 2007, että kyseessä oli erityisen raa’alla ja julmalla tavalla tehty murha.

Hovioikeus: tuntee katumusta

Miestä oli kuultu henkilökohtaisesti hovioikeuden suullisessa käsittelyssä tänä syksynä. 

– Kysyttäessä elinkautiseen vankeuteen johtaneesta rikoksesta hakija on todennut, että teko oli ollut raaka ja julma. Hän tunsi katumusta teon johdosta ja hänen mielestään tuomio oli oikea, hovioikeuden ratkaisussa kerrotaan. 

Hovioikeuden mukaan miehen vapauttamista tukee muun muassa se, että mies oli edistynyt tavoitteellisesti opinnoissaan. Hän on vankeusaikanaan suorittanut kaksi eri ammattitutkintoa ja opiskelee kolmatta. Vankeusaikanaan hän ei ole syyllistynyt uusiin rikoksiin. Lisäksi hän oli sitoutunut päihteettömyyteen ja solminut taannoin avioliiton kumppaninsa kanssa. 

Rikosseuraamuslaitos puolsi lausunnossaan, että mies pääsisi vapaaksi, kun hän on suorittanut vankeusrangaistustaan 16 vuotta. Tätä suositusta noudattaen hovioikeus päätti, että mies pääsee ehdonalaiseen vapauteen 16 vuoden tultua täyteen ensi vuoden marraskuussa. 

– Hovioikeus katsoo hakijasta tehdyn riskiarvion perusteella, että ei ole olemassa ilmeistä vaaraa siitä, että hakija vapauduttuaan syyllistyisi henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen, päätöksessä todetaan. 

  • Elinkautisen vankeusrangaistusten pituus Suomessa on keskimäärin 14,5 vuotta
  • Viime vuosina elinkautisvankeja on vapautunut vuosittain 13–16
  • Yleisimmin elinkautiseen tuomitaan murhasta
  • Toistaiseksi pisimmän elinkautisen on Suomessa istunut ryöstömurhasta tuomittu Pasi Räty 22 vuoden tuomiollaan

Lue myös:

    Uusimmat