Kallion ampumisesta epäilty: Testasin vain asetta lumikinokseen

Helsingin Kalliossa ampumisesta epäilty mies on kertonut esitutkinnassa, että hänen tarkoituksenaan oli testata asetta.

Epäilty, noin 25-vuotias mies, on kuulusteluissa kertonut ampuneensa lumikinokseen. Poliisin esitutkinnassa on selvitetty, että aseella oli ammuttu kaksi laukausta.

Ampuminen tapahtui Kalliossa Pengerkadulla hieman ennen puolta yhtä yöllä viime viikon tiistaina. Tutkinnanjohtaja Heidi Niemen mukaan tapauksesta ei koitunut vaaraa ulkopuolisille.

– Välittömässä läheisyydessä ei ollut muita ihmisiä, Niemi kertoi.

Tapausta tutkitaan ampuma-aserikoksena ja vaaran aiheuttamisena. Niemen mukaan epäilty on kuulusteluissa myöntänyt ampuma-aserikoksen. Juttu siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan lähiviikkoina.

 

Lue myös:

    Uusimmat