Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"

Golfin kohutulla ammattilaiskiertueella, saudirahoitteisella LIV-kiertueella nähdään jatkossa myös suomalaisosaamista. Kalle Samooja voitti sunnuntaina päättyneen karsinnan ja sai paikan kiertueelle ensi vuodeksi.

– Nyt muuttui ura aika kertaheitolla. Tässä on askel tuntemattomaan edessä, Samooja hehkutti tiedotteessa.

Samoojan karsintavoitto tuli tuloksella kahdeksan alle parin. Kahdesta viimeisestä kierroksesta ensimmäinen oli hurja Samoojan takoessa tuloksen –7.

– Olin aamulla kyllä aivan liekeissä. Tulokseen mahtui vielä kaksi kolmeputtista, Samooja kertoi.

Kiertuepaikka tuli sitten iltapäivän kierroksen loistolopetuksella: kaksi birdietä päättivät kierroksen.

– 17:n upotus oli sellainen, mistä voi vaan unelmoida. 18:lla piti saada vaan pallo kahdella greenille ja luottaa putteriin. Eipä parempaa puttia olisi voinut laittaa, kun tarvitsi vaan näpäyttää sisään, Samooja kuvaili.

 

Lue myös:

    Uusimmat