Kalle Rovanperän taktiikka toimi täydellisesti – "Tuskin parempaa olisi voinut saavuttaa"
Toyotan Kalle Rovanperä sai tärkeän onnistumisen Sardinian MM-rallissa viikonloppuna.
Rovanperällä ei ollut aura-auton roolinsa takia kovinkaan suuria odotuksia rajua sorarallia varten, mutta lopulta tuliaisina kotiin oli kolmas tila sekä kisan päättäneen Power Stage -erikoiskokeen voitto.
– En usko, että tältä lähtöpaikalta olisi parempaa voinut saavuttaa. Meillä oli tavoitteena ajaa tasaisesti ja virheettömäsi. Se toimi hyvin, Rovanperä totesi.
– Tulos on parempi, mitä odotin etukäteen. Olin varma, että viikonlopusta tulee vaikea ja muutamia pisteitä vain plakkariin. Nyt tulikin isot pisteet, joten voin olla tyytyväinen.
Rallin MM-sarjan pistetaulukossa Rovanperä johtaa nyt 25 pisteellä ennen Sardiniassa voittanutta Thierry Neuvillea. Puolustavalla mestarilla on vyöllään tältä vuodelta vain yksi voitto, mutta pisteitä on tullut mukavia potteja joka rallista.
– Tänä vuonna on pitänyt olla tasainen. On pitänyt tuoda pisteitä silloin, kun ei ole voitosta voinut ajaa. Portugalissa oli mahdollisuus ajaa voitosta ja se otettiin. Täällä ajettiin järkevästi, Rovanperä summasi.
Viime vuoden tavoin Rovanperä on ollut tälläkin kaudella Power Stage -pätkien valtias. Rovanperä on voittanut kolme päätöspätkää ja kerännyt kuudesta rallista yhteensä 24 lisäpistettä. Esimerkiksi toisena olevalla Neuvillella Power Stage -pisteitä on vain kymmenen.
– Ne pisteet olivat jälleen tosi tärkeät. Saimme vaikeassa kelissä hyvän onnistumisen ja sitä kautta kokonaisuuteen iso määrä pisteitä tältä viikonlopulta, Rovanperä kertoi.
– Powerin pisteet ovat aika isossa roolissa. Jos laskee viime kauden ja tämän kauden pisteitä, niin sen huomaa. Viimeinenkin pätkä pitää siis ajaa kovaa, koska kaikki pisteet lasketaan.
Rallin MM-sarja jatkuu juhannusviikonloppuna Keniassa.
Uusimmat
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
Lataa lisää