Kaliforniassa varaudutaan jättimäisiin tulviin – kolmessa viikossa satanut lähes ennätysmäärä

Useita kuollut tulvissa ja mutavyöryissä Kaliforniassa – jopa 25 000 ihmistä määrätty evakuoitavaksi 1:50
Rankkasateet ja tulvat ovat piinanneet Kaliforniaa viime viikkoina.

Sääpalvelu ennustaa veden valtaavan niin asutusta, teitä kuin maatalousmaita. Varoitusten lisäksi paikoin on annettu evakuointimääräyksiä.

Yhdysvalloissa osissa Kaliforniaa varaudutaan viikonlopun mahdollisesti katastrofaalisiin tulviin. Alueelle osuu lyhyessä ajassa jo kahdeksas myrsky, eikä maa pysty nielemään kaikkea sadevettä.

Maan sääpalvelu NWS on varoittanut, että yhteydet Montereyn niemimaalle saattavat katketa ja koko Salinasin 160  000 asukkaan kaupunki on vaarassa jäädä tulvan alle. Monet tiet muuttuvat tulvaveden vuoksi kulkukelvottomiksi, ja vesi valtaa myös maatalousmaita.

Varoitusten lisäksi paikoin on annettu evakuointimääräyksiä. Montereyn piirikunnan viranomaiset ovat varoittaneet, että Salinasin alueella ja Montereyn niemimaalla asukkaiden on syytä varautua olemaan eristyksissä pai kolme päivää.

Yhdysvaltojen väkirikkaimmassa osavaltiossa on satanut lähes ennätysmäärä kolmessa viikossa. Sateet ovat aiheuttaneet tulvia, maanvyörymiä ja laajoja sähkökatkoja, ja lisäksi parinkymmenen ihmisen tiedetään kuolleen menneinä viikkoina. Kuolonuhrit ovat olleet veden alle jääneissä autoissa tai jääneet kaatuvien puiden tai kivien alle. Osa on löytynyt kuolleena tulvavedestä.

Vuorilla sade tulee lumena

Myrskyjen välissä on yritetty saada paikkoja siivottua edellisen jäljiltä. Mutaa on raivattu teiltä jopa Los Angelesin ytimessä.

Lisäksi paikoin on raivattu kaatuneita puita ja kalliosortumia. Satojatuhansia koteja ja yrityksiä on ollut vailla sähköjä, välillä toistuvasti, kun hutera infrastruktuuri on ollut myrskyjen vuoksi kovilla.

Viikonlopulle luvassa on NWS:n mukaan luvassa vielä reippaita sateita. Vuorilla sade on tullut lumena, ja Sierra Nevadan vuoristossa lumikertymän odotetaan nousevan noin metriin.

Kulkeminen vuorilla voi olla vaarallista tai jopa mahdotonta, vaikka tuhannet hiihtäjät ja lumilautailijat suuntaavatkin tuoreelle lumelle Martin Luther King jr:n muistopäiväviikonloppuna.

Talvimyrskyt eivät ole epätavallisia Kaliforniassa, jossa suurin osa vuosittaisesta sateesta tulee melko lyhyessä ajassa. Ilmastonmuutos kuitenkin kiihdyttää myrskyjä entistä märemmiksi ja voimakkaammiksi. Samaan aikaan Yhdysvaltojen länsiosia on paikoin koetellut kuivuus jo yli 20 vuoden ajan.

Hydrologien mukaan viimeaikaiset sateet helpottavat kuivuustilannetta mutta eivät ratkaise sitä.

Lue myös:

    Uusimmat