Kalevaa auttanut professori: Tutkijoiden Indiana Jones -ilmiö tuttu

Atte Kaleva tiedotustilaisuudessa Ulkoasiainministeriössä torstaina 16. toukokuuta 2013.
Julkaistu 17.05.2013 19:21
Toimittajan kuva
Sanna Pietiläinen

sanna.pietilainen@mtv.fi

Atte Kalevaa väitöskirjan teossa auttanut professori Timo Soikkanen sanoo tutkijoille olevan tyypillistä, että he lähtevät intohimoisesti vaarallisiinkin paikkoihin tutkimuksensa vuoksi.

– Tiedän eräiden tutkijoiden käyneen muun muassa Afganistanissa. Joskus kutsumme näitä Indiana Jones -metodin harrastajiksi, sanoo poliittisen historian professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta.

Hän sanoo tutkijoiden lähteneen tutkimaan paikan päälle muun muassa Afganistanin sotaa ja islamin nousua.

– Olemme ohjaajina yrittäneet ehdottaa, että voisiko tutkimuskysymystä harkita uudelleen, sillä ei ole välttämättä viisasta lähteä vaarallisiin maihin. Mutta tutkijat ovat intohimoisia aiheensa kanssa, ja se on sama kuin kieltäisi jotakin menemästä rakastamansa ihmisen kanssa naimisiin eli toivoton tehtävä, sanoo Soikkanen.

Hänen tuntemistaan tutkijoista Atte Kaleva on ainoa, jolle on käynyt huonosti tutkimuksen kohdemaassa.

– Kun kuulin Atte Kalevan sieppauksesta joulukuussa, niin joulu meni pilalle ja tuli mieleen että miten hänelle käy, sillä mielestäni hän oli aiheensa takia keskivertoturistia vaarallisemmassa asemassa.

Soikkanen muistelee Atte Kalevan väitöskirjan käsittelevän aihetta "Miten radikaalit islamistiset liikkeet rekrytoivat ja mobilisoivat jäseniä".

Soikkasen mielestä Kalevan Jemeniin meno oli perusteltua.

– Toki tällä kysymyksenasettelulla tarvittiin kenttätyötä paikan päällä, sanoo Soikkanen.

Professori: Kalevan väitöskirjapuheissa ei ristiriitaa

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa