Kalervo Kummola sivaltaa Leijonien olympiakultaa vähätellyttä René Faselia: "Meinasin tuossa lähettää viestiä"

Kuuntele! Kalervo Kummola sivaltaa Rene Faselia MTV Uutiset Liven haastattelussa 3:43
Herkistynyt Kalervo Kummola tylynä René Faselille: "Venäläisempi kuin venäläiset"

Suomen jääkiekkoliiton entinen puheenjohtaja Kalervo Kummola kertoo herkistyneensä Leijonien voittoon päättyneen olympiafinaalin jälkeen. 

Suomi voitti varhain sunnuntaiaamuna pelatussa loppuottelussa Venäjän maalein 2–1.

– Kyllä on mennyt tunteiden puolelle tässä, oikeastaan pelin jälkeen vasta. Sen verran jännitti kuitenkin, vaikka matsihan oli hallussa koko ajan. Ei meillä ollut tuossa viimeisessä erässä mitään hätää, Kummola kertaa MTV Urheilulle puhelimitse.

Venäjä karkasi avauserässä 1–0-johtoon. Ville Pokka nosti Suomen toisessa erässä tasoihin, ja Hannes Brjöninen ohjasi päätöserän ensimmäisellä minuutilla kultaisen voittomaalin.

– Hyvin piti taktiikka siinä sen viimeisen erän, jota johdettiin. Träppi oli niin vahva viimeisillä minuuteilla, ettei venäläisillä ollut mitään asiaa siinä. Aivan upea suoritus joukkueelta.

Suomi pelasi finaalissa jopa turnauksen parhaan pelinsä. Perjantaina pelatussa välierässä Slovakiaa vastaan oli huomattavasti vaikeampaa, ja monissa paikoissa varoiteltiinkin sen jälkeen, ettei vastaava suoritus riittäisi sunnuntaina.

– Tämä oli ihan eri peli, ja tämä meni ihan nappiin, Kummola sanoo.

– Ehkä oli hyvä, että Venäjä teki ensimmäisen maalin, niin Suomi pääsi hyökkäämään aika kivasti sen jälkeen.

Pitkän uran suomalaisen jääkiekon eteen tehneen Kummolan mukaan tuore kultamitali "korvaa paljon".

– Katkeria paikkoja on ollut monta. Vuoden 1994 olympialaisissa hävisimme yhden erän. 2006 olimme varmaan kisojen paras joukkue, mutta hävisimme finaalin. Olimme siihen saakka pyyhkäisseet kaikki mennen tullen, ja Ruotsi oli hävinnyt kaksi matsia. Ne olivat pienestä kiinni.

– Kyllä tämä maistuu nyt.

Kulta maistuu myös siksi, että keväällä edessä ovat vielä Suomessa pelattavat MM-kisat.

– Oli aika hyvää markkinointia omiin kisoihin. Nyt pitäisi vain olla tuplahalli Suomen peleihin.

Jaloselle suitsutusta


Leijonien päävalmentajana Pekingissä toimineelle Jukka Jaloselle kyseessä oli jo neljäs suurvoitto suomalaisen jääkiekkomaajoukkueen peräsimessä. Vuosien 2011 ja 2019 aikuisten MM-kultien välissä Jalonen oli voittamassa 2016 nuorten MM-kultaa.

– Jos katsotaan menestystä, Jukka on aivan omaa luokkaansa suomalaisissa valmentajissa. Sanotaan, että Ara (Hannu Aravirta) ja Erkkakin (Westerlund) olivat hyviä valmentajia, mutta jäivät ilman kultamitalia.

Kummola itse oli puheenjohtajana nostamassa Jalosta Leijonien peräsimeen 15 vuotta stiten.

– Jukka on mies, jolla on jalat maassa. Ei lähde pilviin tämänkään jälkeen. Toivoisin, että hän pystyisi lopettamaan uransa NHL:ssä.

Faselille terveiset

Kummola sai myös kuulla Kansainvälisen jääkiekkoliiton entisen puheenjohtajan René Faselin varsin kitkeristä lausunnoista olympiafinaalin jälkeen. Faselin mukaan Suomi voitti finaalin puolustamalla ja onnella.

Mahtoiko Fasel katsoa samaa peliä kuin muut?

– Ei varmaan, Kummola naurahtaa.

– Mutta se ei yllätä ollenkaan. Hänhän on venäläisempi kuin venäläiset. Meinasin tuossa lähettää viestiä ja onnitella hopeamitaleista, mutta ehkä jätän tekemättä.

Lue myös:

    Uusimmat