Ulkoseinien lisälämmöneristys tehtiin sisältä päin Anselmi-levyllä. Tehtaalla on valmiiksi kiinnitetty 30 mm paksuiseen polyuretaanilevyyn reunaohennettu kipsilevy, jolloin levyn kokonaispaksuus on noin 40 mm. Tällainen ratkaisu toimii hyvänä lisälämmöneristeenä ja samalla huoneen mitoista menetetään mahdollisimman vähän, mikä oli tärkeää tässä suhteellisen pienessä huonetilassa. Levyn korkeus on 2600 mm ja leveys 600 mm ja sen reunassa on valmiina lujitekappale esimerkiksi jalkalistan kiinnittämistä varten..
Talon ulkoseinät ovat kiveä. Sisäpuolella on kantavana runkona tiili, joka on rapattu, tasoitettu ja maalattu, välissä lämmöneristeet ja ulkopuolella niin ikään tiili, jonka pinta on rapattu. Levyn asentaminen tällaiseen seinään ei vaadi ihmeempiä työkaluja – akkuporakone, käsisaha, vasara ja mattopuukko riittävät.
Valmistajan ohjeiden mukaan ne kiinnitetään reunoilta 30 cm välein lyöntitulpilla tai esimerkiksi 6 x 80 mm pikanauloilla. Jos takapinnalla käytetään jotain liimaa, valmistajan ohjeiden mukaan kiinnitysjakoa voidaan harventaa jopa 45 senttimetriin. Mikään ei kuitenkaan estä käyttämästä tiheämpää kiinnitystä: tässä käytettiin 25 cm jakoa ja takapinnalta levyt kiinnitettiin seinään samalla polyuretaanivaahdolla, jota käytetään myöhemmin saumoihin ja tiivistyksiin. Kun levy painetaan kiinni seinään, sitä hieraistaan ensin vähän paikallaan: vaahto ei pääse enää turpoamaan, mutta se säilyttää kuitenkin liimaominaisuutensa.
Levyt nostettiin noin sentin paksuisten kiilojen päälle. Myös katonrajaan jätettiin samanlainen rako. Levytys alettiin nurkasta ja ensimmäisen levyn nurkkaseinää vasten tulevaan reunaan pursotettiin polyuretaanivaahtoa ennen sen panemista paikalleen. Sama ruiskutus toistettiin sitten jokaisen levyn kohdalla.
Seinässä voi tulla eteen kohtia – esimerkiksi ikkunan alla olevan lämpöpatterin taus – joiden kohdalle levyä ei saa ehjänä. Sellainen täytyy vain jättää levyttämättä ja listoittaa reunat siisteiksi. Näinhän pitää toimia myös ikkuna-aukkojen kohdalla. Täällä oli hyvät, leveät smyygit jotka oli helppo eristää ja listoittaa.
Viineksi jokaiseen nurkkaan pursotettiin polyuretaanivaahtoa, samoin pikanaulojen kohdalle sekä katon- ja lattianrajaan jääviin elämisrakoihin. On pyrittävä mahdollisimman tiiviiseen rakenteeseen, joka ei päästä sisäilmaa ollenkaan levyn taakse. Sen jälkeen seinä nauhoitettiin, kitattiin ja pinnoitettiin. Valmiin seinäpinnan voi maalata tai tapetoida.
Taas kerran on muistutettava siitä, että – kuten kipsilevyn valmistajien työohjeissa erittäin selvästi sanotaan – kipsilevyseinän saa nauhoittaa vain pitkäkuituisella paperinauhalla, jonka yhteydessä käytetään tarpeeksi liimaominaisuuksia sisältävää tasoitetta. Lasikuituteippiä ei saa käyttää, kävi sen vetäminen kuinka nopeasti ja helposti hyvänsä. Seinän eläessä paperinauha venyy repeämättä, mahdollinen halkeama jää sen taakse mutta pinta pysyy ehjänä. Verkkomaisessa lasikuituteipissä ainoan pinnan sauman kohdalla muodostaa pelkästään verkon silmiin muodostunut tasoitepinta. Kun silmien koko ja muoto muuttuvat seinän liikkuessa, pinta repeää auki pintaan asti. Lasikuitunauhan usein mainostettu vetolujuus on puppua – huomattavasti Reiskaa heikkonäppisempikin vetäisee sen vaivatta hajalle. Koettakaapa tehdä sama paperinauhalle!
Onhan lasikuitunauhalla saumaaminen tietysti nopeaa ja vaivatonta. Sama lopputulos on kuitenkin saavutettavissa vieläkin helpommin: jätetään kokonaan nauhoittamatta.
Lisätietoja Anselmi-levystä:
SPU Systems Oy, www.spu.fi
(JKA 9.2.2007)