Kaksinkertainen olympiavoittaja harmittelee – McDonaldsia ei nähdä kisakylässä ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen: "Söin sitä joka päivä"
Ensimmäistä kertaa 30 vuoteen olympiakylässä ei nähdä McDonaldsia. Useat uintitähdet kertovat, että tulevat kaipaamaan pikaruokaa olympiakisojen aikana.
McDonalds oli yhteistyössä olympialiikkeen kanssa vuodesta 1976 vuoteen 2017. Rion kisoissa kaksi olympiakultaa voittanut Yhdysvaltain Lilly King pettyi pikaruokaketjun poissaoloon.
– Olen hiukan surullinen. Söin sitä käytännössä joka päivä Riossa, mutta suuri syy siihen oli se, että olympiakylän ruoka ei ollut erityisen houkuttelevaa. Makunystyröideni kehityksen myötä en välttämättä tarvitse McDonaldsia, joten ehkä selviän, King sanoi Yhdysvaltojen uintijoukkueen lehdistötilaisuudessa.
Riossa kultaa juhlinut ja kolmet olympiakisat käynyt ruotsalainen Sarah Sjöström myöntää, että Brasilian kisoissa tarjoiltu ruoka ei ollut hyvää.
– Se oli pahinta ruokaa, jota olen koskaan saanut arvokisoissa. Se oli huonoa, Sjöström totesi Sportbladetille.
Toinen ruotsalaisuimari ja moninkertainen arvokisamitalisti Michelle Coleman yllättyi McDonaldsin poissaolosta.
– Ovatko he siirtäneet sen? Ei, en tiennyt heidän siirtäneet sitä. Se on tietyllä tapaa hyvä asia. Sitä ei aina ajattele, että McDonaldsia ei tulisi yhdistää olympialaisiin. Se oli kuitenkin aina hauskaa jälkikäteen, kun kilpailit hyvin ja pystyit ottaa McFlurryn, Coleman sanoi.
Tokion olympialaiset käynnistyvät 23. heinäkuuta.
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää