Kaksi syytä ylitse muiden: Näin moni jää auton alle suojatiellä

Alkaneella viikolla liikenteen sekaan ilmestyy pieniä kulkijoita, kun kesälomat loppuvat ja uudet ekaluokkalaiset aloittivat peruskoulutiensä. Tulevina viikkoina autolijoita kehotetaankin tavallista suurempaan tarkkaavaisuuteen, varsinkin suojateiden läheisyydessä.

Viime vuonna suojatiellä loukkaantui 229 jalankulkijaa. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli kahdeksan.

Kuluvan vuoden aikana tammi-kesäkuussa suojatiellä sattuneissa liikenneonnettomuuksissa on loukkaantunut 106 ja kuollut 5 jalankulkijaa. Tammi-kesäkuun luvut ovat samalla tasolla kuin edellisvuonnakin.

Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen toteaa, että suojatieonnettomuuksissa on kaksi päätekijää, jotka liittyvät aikalailla kaikkiin muihinkin liikenneonnettomuuksiin.

– Ensimmäinen on nopeus. Mitä vauhtia suojatietä lähestytään on ykkösasia. Toinen on tietysti se, mihin kuljettajan huomio liikenteessä kiinnittyy.

Suomessa taajama-alueilla suojateiden läheisyydessä on usein 40 kilometrin nopeusrajoitus. Maailmalla nopeutta rajoitetaan monessa paikassa Suomea tiukemmin.

– Muualla maailmassa vilkkaat jalankulkuliikenteen alueet ovat yleisesti kolmenkympin alueita, Valtonen toteaa.

Ajonopeuksia voidaan rajoittaa lisäksi myös muin keinoin, Valtonen muistuttaa.

– Se, millainen liikennympäristö on, vaikuttaa. Onko alueella esteitä kovaa ajamiselle? Tällaisia ovat esimerkiksi tien leveys, työssyt sekä liikennevalvonta.

Ei pelkästään autoilijoiden syy

Valtonen muistuttaa, että suojatieonnettomuudessa on aina kaksi osapuolta.

– Se on selvää, että jokainen tapaus on liikaa. Ei saa kuitenkaan unohtaa, että jalankulkijallakin on omat velvollisuutensa.

Ihmisen huomioinnin tueksi liikenteessä alkavat yleistymään erilaiset turvalaitteet, jotka esimerkiksi huomaavat jalankulkijan, vaikka kuljettaja ei huomaisi. Vaaratilanteessa auto voi itse pysäyttää itsensä.

– City safe -tuotteita on jo markkinoilla, eli näitä voi ihan realistisestikin tulla jo lähivuosina.

Kuolemantapausten määrä vaihtelee

Vaikka loukkaantumiseen johtaneiden suojatiellä sattuneiden onnettomuuksien määrä on vähentynyt viidessätoista vuodessa yli 40 prosenttia, kuolemantapauksia sattui viime vuonna saman verran kuin vuonna 1999. Vuosina 1999 ja 2014 kuolleita oli kahdeksan.

Pahin vuosi kuolemissa oli 2001, jolloin suojatielle kuoli huimat 20 jalankulkijaa. Viime vuosien huippu on ollut vuosi 2011, jolloin kuolleita oli 18.

– Kuolemantapauksissa puhutaan sen verran pienistä lukumääristä, että satunnaisvaihtelu on vaikuttava. Yksittäistapausten takaa löytyy usein muuta ongelmaa, kuten rattijuopumusta tai holtitonta hurjastelua, Valtonen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat