Kaksi lasta ajautui sup-laudoilla keskelle järveä Nokialla, toinen joutui veden varaan: "Kylmissään olivat ja hätääntyneitä"

Nokialla koettiin tänään läheltä piti -tilanne kun kaksi sup-lautailemassa ollutta lasta ajautui tuulen mukana keskelle järveä ja toinen tytöistä joutui veden varaan.

Turma sattui Nokian Vihnusjärvellä päivällä.

– Tytöt olivat lähteneet toiselta puolelta järveä sup-lautailemaan. Tuuli kuljetti heidät keskelle järveä ja toinen tyttö putosi sup-laudalta, kertoo päivystävä palomestari Jarkko Pietiläinen.

– He huusivat apua, kun eivät päässeet sille puolelle järveä, josta olivat lähteneet.

"Kylmissään olivat"

Avunhuudot tavoittivat rannalla olijat ja paikalle hälytettiin apua. Kun pelastuslaitos saapui paikan päälle, tytöt olivat jo lähellä rantaa.

– Kylmissään he olivat jo ja vähän hätääntyneetkin. Heillä oli kyllä pelastusliivit päällä, eikä henkeä uhkaavaa tilannetta ollut. Tytöt pääsivät lopulta kuitenkin omin avuin uimaan rantaan luoksemme.

–  Siitä he pääsivät lämpöiseen hoitoon. He olivat tehneet ihan oikein kun olivat huutaneet apua.

Ensiapu tarkasti tyttöjen voinnin paikan päällä. Avuksi riitti lämmittely ja henkinen tuki.

– Sen verran pieniä lapsia he olivat, että hätä oli kyllä ihan oikea.

"Ehdottomasti suosittelen pelastusliivejä"

Pietiläinen antaa oman turvallisuusvinkkinsä kaiken ikäisille sup-lautailijoille.

– Ehdottomasti suosittelen pelastusliivejä sup-lautailuun. Ei kannata lähteä ilman niitä, Pietiläinen muistuttaa.

– Keli voi siinä yllättää ja jos niillä mennään pitkiä matkoja ja ajaudutaan kauemmas rannasta, niin kuinka se uimataito siellä sitten riittääkään, Pietiläinen pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat