Kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa aktiivista työperäistä maahanmuuttoa Euroopan ulkopuolelta

Kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa aktiivista työperäistä maahanmuuttoa Euroopan ulkopuolelta, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Vastaajien mukaan työperäisen maahanmuuton pitää olla kuitenkin Suomen määrittelemien kriteerien mukaista ja keino varmistaa riittävä työvoima ja peruspalvelut.

Ehdotusta vastustaa reilu neljännes väestöstä.

Puolueista ajatusta kannattavat voimakkaimmin kokoomus, vihreät ja keskusta. Vain perussuomalaisten enemmistö vastusti ajatusta työperäisen maahanmuuton edistämisestä.

Yli puolet kyselyyn vastanneista arveli, että työperäisen maahanmuuton lisääntyminen vaikuttaisi suomalaiseen yhteiskuntaan myönteisesti.

Hallituspuolueiden kannattajista, eläkeläisistä, yli 60-vuotiaista ja pääkaupunkiseudulla asuvista vähintään kolme neljästä suhtautuu myönteisesti siihen, että riittävän työvoiman ja peruspalveluiden turvaamiseksi toteutetaan aktiivista työperäistä maahanmuuttoa Euroopan ulkopuolelta.

Yli 60-vuotiaat, korkeasti koulutetut, pääkaupunkiseudun asukkaat, sekä kokoomuksen, vihreiden ja keskustan kannattajat arvioivat vaikutukset keskimäärää useammin myönteisiksi.

Suomalaiset haluaisivat pisteyttää työperäiset maahanmuuttajat

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että enemmistö suomalaisista haluaisi pisteyttää työperäiset maahanmuuttajat Kanadankin käyttämillä kriteereillä.

Maahanmuuttajien valinnassa tulisi huomioida työkokemus, koulutus, kielitaito, sopeutumiskyky ja Suomesta saatu työtarjous. Vain yksi kahdestakymmenestä katsoi, että mitään pisteytyksiä ei tulisi käyttää.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS 13.–18. maaliskuuta. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1 053 18–79-vuotiasta. Tulosten virhemarginaali on koko aineistosta suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

    Uusimmat