Kaksi ihmistä joutui veden varaan Karviassa – toinen kateissa

Pelastuslaitoksen ensiarvion mukaan kummallakaan veneilijöistä ei ollut yllään pelastusliivejä.

Kaksi ihmistä joutui juhannusaattona veden varaan veneen kaaduttua Karvianjärvellä Satakunnan Karviassa.

Toinen veden varaan joutuneista löydettiin ja toimitettiin jatkohoitoon. Toista ei etsinnöistä huolimatta löydetty, pelastuslaitos kertoo.

Päivystävän palomestarin Joni Salon mukaan etsinnöissä oli mukana kolme venettä, vesisukeltajia sekä rajahelikopteri Turusta. Etsinnät kestivät noin tunnin ennen kuin ne lopetettiin tuloksettomina.

– Alue, jolla vene oli mahdollisesti kaatunut, oli melko laaja, ja siksi etsintöjä oli hankala kohdentaa yhteen paikkaan, Salo kertoi STT:lle.

Salon mukaan kadoksissa ollutta etsittiin veden alta ympyrän muotoiselta alueelta, jonka halkaisija oli noin 50 metriä.

Pelastuslaitoksen ensiarvion mukaan kummallakaan veden varaan joutuneella ei ollut yllään pelastusliivejä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtuneesta hieman kello kymmenen jälkeen aamupäivällä.

Lue myös:

    Uusimmat