Kaisa Mäkäräinen pettyi MM-avaukseensa – Suomi ei hätyytellyt kärkisijoja sekaviestissä

Suomi sijoittui Italiassa ampumahiihdon MM-kisojen naisten ja miesten sekaviestissä yhdeksänneksi. Suomen joukkue Mari Eder, Kaisa Mäkäräinen, Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo hävisi Anterselvassa maailmanmestaruuden voittaneelle Norjalle minuutin ja 40 sekuntia.

Suomalaiset käyttivät 4x6 kilometrin kisan kahdeksalla ampumapaikalla yhteensä kymmenen varapatruunaa.

Eder joutui avausosuudellaan turvautumaan neljään varapatruunaan, Mäkäräinen toisella osuudella kolmeen.

Mäkäräinen ei Ylen haastattelussa ollut suoritukseensa alkuunkaan tyytyväinen.

– Huono kokonaisuus. Odotin hiihdolta paljon enemmän ja ammunnaltakin enemmän, Mäkäräinen sanoi

Anterselvassa kisataan melko raastavissa oloissa, noin 1  600 metrin korkeudella merenpinnasta.

– Huomaa, että on erilaista kuin merenpinnan tasolla, mutta siihen on parin viikon aikana totuttava, kertoi Mäkäräinen, joka ei ole koskaan voittanut kilpailua Anterselvassa.

Suomen miehistä Seppälä ampui kaksi varapatruunaa ja Hiidensalo yhden, sillä hän ampui pystypaikan taulut alas puhtaasti aseen lippaalta.

MM-hopeaa 4x6 sekaviestissä otti järjestäjämaa Norjalle runsaat 15 sekuntia hävinnyt Italia ja pronssia ampumapaikoilla vain kaksi varapatruunaa käyttänyt Tshekki.

Huomenna Anterselvassa kisaohjelmassa on naisten pikakilpailu.

Lue myös:

    Uusimmat