Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on ilmoittanut, ettei lähde mukaan puheenjohtajakisaan.
– Keskustan puheenjohtajuus on yksi Suomen politiikan vaikeimmista ja haastavimmista tehtävistä. Samalla se on myös yksi mahtavimmista ja merkittävimmistä. Olen todella kiitollinen saamistani lukuisista yhteydenotoista, joissa on kehotettu asettumaan ehdolle keskustaliikkeen johtoon. Nämä viestit ovat häkellyttäneet ja vetäneet nöyräksi, Kurvinen sanoo.
Kurvinen sanoo pohtineensa pitkään ja huolellisesti ratkaisuaan keskustan puheenjohtajuuden osalta. Hän sanoo tehneensä päätöksen kuunnellen "sisäisiä tuntojaan".
– En pyri keskustan puheenjohtajaksi ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa 7. syyskuuta. En ole valmis eikä aika ei ole oikea, Kurvinen sanoo.
– Jokaisen ihmisen pitää miettiä ja tunnistaa, miltä paikalta juuri hän parhaiten kulloisessakin tilanteessa voi palvella yhteiskuntaa. Minun oikea paikkani, jossa parhaiten voin auttaa keskustaa uuteen nousuun, on juuri aloittamani keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajuus, hän jatkaa.
Kurvinen aikoo keskittyä täysillä ryhmyrin tehtäviin. Kansanliikkeen uuden nousun etuvartio on hänen mukaansa eduskunnassa.
– Olen valmis myös eduskuntaryhmän vetäjänä kiertämään kenttää pitkin Suomenniemeä ja ottamaan vahvaa osaa keskustan ohjelmatyöhön, hän sanoo.
Kurvinen ei ota kantaa Juha Sipilän seuraajan valintaan. Hän kuitenkin sanoo, että keskusta tarvitsee keskustelua, tekemisen iloa ja riemua sekä jatkossakin vahvaa keskustaa.