Kahden valkoisen tiikerinpennun epäillään kuolleen koronaan Pakistanissa: "Kuudella eläintenhoitajalla koronatesti oli positiivinen"

Kaksi 11-viikkoista valkoisen tiikerinpentua on kuollut viranomaisten mukaan koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin pakistanilaisessa eläintarhassa.

Pennut kuolivat Lahoren eläintarhassa tammikuun 30. päivänä. Eläinlääkärit uskoivat niiden sairastavan Pakistanissa yleistä kissaruttoa, joka hyökkää kissojen immuunisysteemiä vastaan. Pentujen lääkintä oli aloitettu neljä päivää ennen kuolemaa.

Mutta ruumiinavauksessa paljastui, että pentujen keuhkot olivat pahasti vaurioituneet ja ne kärsivät vakavasta tulehduksesta. Tästä patologit arvioivat, että covid-19 on pentujen todennäköisin kuolinsyy.

Uutistoimisto Reutersin mukaan pennuille ei tehty varsinaista koronatestiä, mutta eläintarhan johtajan Kiran Saleemin mukaan pennut kuolivat koronaan.

– Testasimme henkilökuntamme, ja kuudella eläinhoitajalla koronatesti oli positiivinen, Saleem sanoo.

Viime vuoden huhtikuussa New Yorkin eläintarhassa tiikerillä todettiin koronatestin perusteella koronavirus. Myös tuolloin uskottiin, että se on saanut sen hoitajiltaan.

Pakistanin eläintarhoilla synkkä maine

Pakistanin eläintarhat ovat olleet viime vuosina kovan kritiikin kohteena.  

– Nämä pennut kuolivat samasta syystä kuin tuhannet muutkin eläimet Lahoressa ja muissa Pakistanin eläintarhoissa – eli laiminlyönnin vuoksi, sanoo Justice for Kiki -järjestön perustaja Zufishan Anushay.

Esimerkiksi viime vuonna Peshawarin eläintarhassa kuoli neljä kirahvia. Islamabadin eläintarhassa kaksi leijonaa tukehtui, kun eläintenhoitajat sytyttivät tulen niiden häkissä kuljetuksen aikana. Hoitajat yrittivät ilmeisesti hätistää niitä liikkumaan häkistä tulen avulla.

Viime vuoden lopulla vuosia kestänyt taistelu, johon osallistui esimerkiksi poptähti Cher, päättyi Kaavan-norsun siirtämiseen Islamabadin eläintarhasta suojelualueelle Kambodžaan. "Maailman yksinäisimmän norsun" tarina nousi kansainväliseksi puheenaiheeksi.

Lahoran eläintarhasta sanottiin Reutersille, että eläinaktivistit ovat tervetulleita katsomaan eläinten oloja.

Katso artikkelin alussa olevalta videolta lisää eläintarhassa kuolleista tiikerinpennuista.

Lue myös:

    Uusimmat