Kahdelle Trumpin yhtiölle miljoonasakot veropetoksista – talousjohtajalle vankeutta

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Trumpin yhtiöt ovat saaneet rikostuomion.

Kahdelle Yhdysvaltain ex-presidentin Donald Trumpin yhtiöryppään yhtiölle on määrätty yhteensä 1,6 miljoonan dollarin sakot veropetoksista ja kirjanpidon väärentämisestä oikeudessa New Yorkissa. Trumpin perheen yhtiöt Trump Organization ja Trump Payroll Corp tuomittiin jo joulukuussa veropetoksista ja muista talousrikoksista, mutta rangaistus kerrottiin vasta nyt. Tuomio tuli yhteensä 17 eri syytekohdasta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Trumpin yhtiöt ovat saaneet rikostuomion.

– Vaikka yhtiöt eivät voikaan joutua vankilaan, tämä tuomio ja rangaistus ovat muistutuksia siitä, että veroviranomaisia ei voi pettää ja selvitä rangaistuksetta, sanoi jutun syyttäjänä toiminut Alvin Bragg.

Tiistaina Trump Organizationin pitkäaikainen talousjohtaja Allen Weisselberg, 75, tuomittiin viideksi kuukaudeksi vankeuteen veropetoksista.

Osana syyteneuvotteluissa solmimaansa sopimusta Weisselberg todisti entistä työnantajaansa vastaan. Hän ei kuitenkaan todistajanlausunnossaan yhdistänyt ex-presidenttiä mihinkään rikoksiin. Weisselberg toimi yhtiön talousjohtajana vuosina 2005–2021.

Nykyisellään Trump Organizationia johtavat ex-presidentin aikuiset pojat Donald jr. ja Eric Trump.

Lue myös:

    Uusimmat