Kaatunut hautakivi mursi 2-vuotiaan Maxin jalan jo vuosi sitten – seurakunta kiistää syyllisyytensä eikä maksa korvauksia: "Se ei ole itsekseen kaatunut"

Vuosi sitten Vantaalla kaatui hautakivi pienen pojan päälle, ja lapsen jalka murtui. Pojan perhe on vaatinut seurakunnalta tuloksetta korvauksia. Nyt perhe harkitsee oikeustoimia. 

Tapaus sai alkunsa vuoden 2018 elokuussa, kun Marika Koski-Sulkanen oli käymässä Pyhän Laurin kirkon hautausmaalla kahden lapsensa kanssa. 

Tuolloin 2-vuotias Max-poika koski yhden hautakiven pintaa. Samalla hetkellä kivi kaatui hänen päälleen. Koski-Sulkanen sai nostettua laatan lapsen päältä pois, mutta pojan jalka murtui onnettomuudessa.

Perhe vaatinut seurakunnalta korvauksia

Nyt vuotta myöhemmin poika on taas hyvässä kunnossa ja jalka parantunut. Tapaus jäi kuitenkin mietityttämään perhettä. Pojan isä Kimmo Sulkanen ihmettelee, miksei seurakunta hankkiudu eroon vaarallisista kivistä. 

– Ne pitäisi poistaa tai kaataa. 

Sulkasen mukaan perhe on vaatinut seurakunnalta korvauksia tapauksesta, sillä heille aiheutui onnettomuudesta kuluja.

Lapsi ei voinut mennä murtuneella jalalla päivähoitoon, ja toinen vanhemmista joutui jäämään tapauksen jälkeen kotiin lapsen kanssa. Seurakunta on kieltäytynyt maksamasta korvauksia.

Perhe harkitsee nyt oikeustoimia seurakuntaa vastaan. Sulkasen mukaan oikeusprosessi tuntuu tarpeelliselta, jotta vastaavia onnettomuuksia ei sattuisi enää kenellekään muulle. 

– Tietenkin me olemme aika heikoilla, mutta enemmänkin tämä on periaatekysymys.

Seurakunta katsoo, ettei ole vastuussa tapauksesta

Hautaustoimen päällikkö Minna Aho Vantaan seurakunnasta pitää sattunutta onnettomuutta valitettavana ja sanoo olevansa vilpittömästi pahoillaan. Seurakunta ei kuitenkaan maksa korvauksia, sillä hänen mukaansa se ei ole vastuussa tapahtuneesta.

Muistomerkkeihin ei saisi koskea, joten seurakunta katsoo, että onnettomuus on osin itse aiheutettu. 

– Se ei ole itsekseen kaatunut tämän lapsen päälle, vaan lapsi on koskenut hautakiveen.

Korvauksista kieltäytymiseen on myös toinen syy. Ahon mukaan seurakunta vastaa vain hautausmaan yleisistä alueista. Hautakivien turvallisuus taas on omaisten vastuulla, sillä he hankkivat muistomerkit ja omistavat ne.

Kuntoa tarkkaillaan vuosittain

Onnettomuuteen joutuneen pojan perhe ihmettelee, miksei seurakunta ota vastuuta hoitamattomista hautakivistä. He haluavat tietää, saako julkisella ja aitaamattomalla alueella pitää vaarallisia esineitä.

Hautaustoimen päällikön Minna Ahon mukaan seurakunta tarkkailee hautakivien kuntoa vuosittain ja laittaa lippusiimaa kallellaan olevien hautojen ympärille. Lisäksi työntekijät tekevät jatkuvasti silmämääräistä havainnointia. Seurakunta ottaa yhteyttä omaisiin, jos heidän omistamansa hautakivi on huonossa kunnossa.

Noin kymmenen vuoden välein järjestetään myös hoitamattomuuskuulutus. Silloin seurakunta voi julistaa hautaoikeuden menetetyksi, jos haudan hoito on olennaisesti laiminlyöty. 

Kaatuneen kiven vaarallisuus ei ollut tiedossa

Kaatuneen hautakiven ympärillä ei ollut lippusiimaa, eli se ei seurakunnan havaintojen mukaan ollut kallellaan eikä huonokuntoinen. 

Onko siis mahdollista, että  2-vuotias lapsi saa kosketuksellaan hyväkuntoiseksi katsotun hautakiven kaatumaan?

– Näköjään. 

Ahon mukaan tämä on mahdollista, sillä seurakunta ei koske hautamuistomerkkeihin, vaan tarkkailee niiden kuntoa ainoastaan silmämääräisesti. Hän sanoo, että työyhteisössä on onnettomuuden jälkeen pohdittu, miten hautausmaiden turvallisuutta voisi tehostaa entisestään.

Lue myös:

    Uusimmat