Kaamea shokki – Yhdysvallat ulos MM-kisoista jo puolivälierissä

Yhdysvallat ja Ranska ottivat yhteen koripallon MM-kilpailujen puolivälierissä. Kaksi edellistä mestaruutta voittanut Yhdyvallat kärsi yllätystappion Ranskalle lukemin 79-89. 

Yhdysvallat on jäänyt vain kolme kertaa neljän parhaan ulkopuolelle vuodesta 1950 lähtien järjestetyissä MM-kilpailuissa. Mestaruuksia se on haalinut viisi kappaletta, joista kaksi on tullut viime ja sitä edellisistä kisoista. MM-mitaleja Yhdysvalloilla on yhteensä 12 kappaletta. 

Ranska johti parhaimmillaan ottelua puolen välin tienoilla kymmenellä pisteellä, mutta Yhdysvallat kiri tasoihin. Ranska sai kuitenkin tämän jälkeen uuden vaihteen päälle ja nousi johtoon, joka piti loppuun saakka.

Välieriin edennyt Ranska metsästää ensimmäistä maailmanmestaruuttaan Kiinassa järjestettävissä kisoista. Edellisissä kisoissa Ranska juhli ensimmäistä MM-mitaliaan, kun se ylsi pronssille. Se kohtaa välierissä Argentiinan. Neljän parhaan joukkoon on myös edennyt Espanja. Myöhemmin keskiviikkona pelattavassa viimeisessä puolivälierässä kohtaavat Australia ja Tshekki.

Loppuottelu pelataan 15. syyskuuta.


Lue myös:

    Uusimmat