Jytky ja hörhöt – Timo Soini koki politiikan taivaan ja helvetin

Perussuomalaisten Timo Soini kuvaa suorasukaisesti puolueen johtamisen vaikeutta tuoreessa Peruspomo-kirjassaan (WSOY). Soini valottaa teoksessaan myös sitä, miten jytky eli perussuomalaisten eduskuntavaalivoitto 2011 tehtiin.

Hänen mukaansa iso merkitys on ollut sillä, että poliittiset jakolinjat Suomessa ovat muuttuneet ja "vanhat" puolueet ovat hukassa, kun poliittinen ilmasto on muuttunut.

Perussuomalaiset ovat voittaneet Soinin johdolla kolmet eduskuntavaalit, kahdet presidentinvaalit, kahdet kuntavaalit ja yhdet EU-vaalit.

– Poliittisen johtajan tärkein ominaisuus on kestää henkistä epämukavuutta. Jos sitä ei kestä, ei pärjää, Soini sanoi kirjan julkistustilaisuudessa. 

Kirjassa kuvataan perusteellisesti sitä, miten perussuomalaisiin on mahtunut värikkäitä persoonia, hörhöjäkin, joiden tekemisiä ja sanomisia Soini on saanut selvittää ärsyyntymiseensä asti. Puolueesta muun muassa erotettiin kansanedustaja James Hirvisaari syksyllä 2013 natsitervehdyskuvan takia.

Hörhöilmiöt kitkettävä pois

Perussuomalaisten poliitikkojen epäkorrektit kommentit ympäri maata ovat herättäneet paljon huomiota.

– Minustakin nämä hörhöilmiöt ovat vastenmielisiä ja ne pitää kitkeä pois. En minä halua, että tuollainen porukka nousee meidän siivellämme. Kannattaa ottaa muutamalta ehdokkuus pois, kun jotain epäasiallista tulee ilmi. Minua harmittavat hirveästi nämä meidän seitsemän äänen varavaltuutettumme. Media kiinnittää heihin mielestäni liikaa huomiota. Mitä väliä sillä on, jos joku huru-ukko jossain kirjoittelee jotakin, Soini kirjoittaa.

Hän kuvaa perussuomalaisia basaariksi, jossa ovat kaikki ja jossa ovet ovat auki yötä päivää. Toisaalta puolueen vahvuus on ollut innokkaassa kentässä ja sieltä Soinikin on tukensa hakenut, kun omassa eduskuntaryhmässä on ollut kuohuntaa ja media on arvostellut.

Peruspomossa hän kirjoittaa avoimesti myös siitä, miten raskasta puolueen vetäminen usein on ja mitä se on verottanut. Kirjassa paljastetaankin ensimmäistä kertaa, että hänelle tehtiin rytmihäiriöiden takia sydänoperaatio 2012.

Mamu-kriitikot osaksi poliittista prosessia 

Perussuomalaisiin pesiytyneitä maahanmuuttokriittisiä Soini sanoo sietäneensä, koska on pitänyt tärkeänä, että maahanmuuttokriittisistä ajatuksista keskustellaan puolueessa ja ne alistetaan osaksi demokraattista prosessia. 

Paradoksaalista kyllä, EU-kriittinen Soini kertoo viihtyneensä europarlamentaarikkona vuosina 2009–11. Ympärillä oli fiksuja ihmisiä, ja Soini koki, että häntä arvostettiin siellä. Ajatus kansainvälisestä urasta houkuttaa yhä, vaikka hän ei olekaan ensi kuun EU-vaaleissa ehdolla. EU:ssa saisi olla järkevissä hommissa, loppuisi tämä kotimaan "paskanmöttö", hän kirjoittaa.

Ei enää presidentinvaaleihin

Tulevaisuudestaan Soini sanoo sen verran, että eläkkeelle hän tuskin puoluejohtajan tehtävistä jää. Presidentinvaalit on tällä erää hänen osaltaan nähty. Soini on valmis uusiinkin asioihin, mutta juuri nyt hän ei ole lähdössä puolueen johdosta mihinkään, hän sanoi julkistustilaisuudessa.

– Kännyköitä, pölynimureita, kamaa en lähde myymään. Jos lähden jotain edistämään, niin se on ajatuksia ja ideoita, sellaisia mihin uskon. Jos joku yritys joskus haluaa panna asiansa kuntoon, I'm your man.  

Lue myös:

    Uusimmat