Justin Theroux avautuu erostaan Jennifer Anistonin kanssa: "Se oli sydäntäsärkevää"

Jennifer Aniston rohkeaan rooliin 1:14

Justin Theroux'n mukaan ero sujui niin kivuttomasti kuin mahdollista.

VIDEO: Jennifer Aniston nähdään rohkeassa roolissa uudessa Netflix-elokuvassa.

Näyttelijä Justin Theroux on puhunut julkisuudessa ensi kertaa erostaan Jennifer Anistonin kanssa. Theroux'n mukaan ero on vaikuttanut heidän ystävyyteensä.

– Se oli sydäntäsärkevää, sillä ystävyytemme ei ole enää samanlainen.

Aiemmin tänä vuonna pari julkaisi yhteisen lausunnon, jonka mukaan heidän yli kahden vuoden avioliittonsa on virallisesti tullut päätökseen.

– Olemme parhaat ystävät, jotka ovat päättäneet lähteä eri teille pariskuntana, mutta odotamme innolla arvokkaan ystävyytemme jatkumista, he tiedottivat.

Ilmoituksen jälkeen pari joutui valtavan huhumyllyn keskelle. Theroux toteaa, että pienetkin tapahtumat saadaan vaikuttamaan valtavilta, kun otsikoista tehdään tarpeeksi suuria.

Therouxin mukaan ero oli hyvin lempeä, eikä siihen liittynyt vihamielisyyttä.

– Kunnioitimme toisiamme tarpeeksi, joten ero oli niin kivuton kuin mahdollista.

Jennifer Aniston torjui parisuhteitaan koskevia huhuja InStyle-lehden haastattelussa. Hänen mukaansa ihmiset kuvittelevat, ettei hän kykene pitämään miestä tai ettei hän suostu hankkimaan lasta, koska hän on itsekäs ja haluaa keskittyä uraansa.

Lisäksi luullaan hänen olevan surullinen, ja että hänen sydämensä on särkynyt.

– Ensinnäkin, kaikella kunnioituksella, sydämeni ei ole särkynyt. Toiseksi, nuo ovat häikäilemättömiä oletuksia.

Aniston ja Theroux tapasivat Havajilla Tropic Thunder -elokuvan kuvauksissa vuonna 2008. He alkoivat seurustella vuonna 2011.

Lue myös:

    Uusimmat