Päijät-Hämeen keskussairaalan Akuutti 24:n drive-in koronatestauspiste ruuhkautui pahoin tänä aamuna. Alueen johtajaylilääkärin mukaan ruuhkaa selittää alueen kasvavat tartuntamäärät erityisesti lasten keskuudessa.
Koronatestissä käynyt Jussi kertoo MTV Uutisille hakeutuneensa testiin flunssaisena.
– Jonotin reilun tunnin verran. Yhteensä meni aikaa kaksi tuntia, kun laskee ajomatkan kotoa testauspisteelle ja takaisin. Jono kasvoi takanani ja arvioin sen olleen pahimmillaan kaksi tuntia.
Jonottajille ei kukaan käynyt kertomassa, mistä tilanne johtuu ja kauanko jonottaminen kestää.
– Osa kävi kyselemässä, mutta henkilökunta oli tietysti täysin kiireinen jonoa purkaessaan, Jussi kertoo.
Jussi on käynyt useita kertoja aiemminkin samalla testausasemalla, eikä hän ole aiemmin törmännyt tällaiseen jonoon.
– Olen itse käynyt viitisen kertaa itseni tai perheen takia tuolla testauspisteellä ja koskaan ei ole ollut jonoa. Käsitykseni myös tutuilta on ollut, että jonoa ei yleensä ole.
Toinen lahtelainen mieshenkilö kertoo myös päätyneensä akuutti24:n testausjonoon.
– Minulla oli hieman lämmönnousua ja soitin päivystysnumeroon. Sieltä he ohjasivat testiin. Testissä ei mennyt kuin minuutin verran, mutta jonotin noin tunnin, mies kertoo.
Ylilääkäri: Lasten testaaminen vie aikaa
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen vahvistaa MTV Uutisille testipisteen ruuhkautuneen tänään.
– Meillä oli aamulla sellainen tilanne, että siellä oli tunninkin jonoa ja se saatiin kyllä purettua. Siellä otettiin noin 45 näytettä tunnissa, Nieminen sanoo.
Niemisen mukaan ruuhka johtui siitä, että lasten tartunnat Päijät-Hämeen alueella ovat lisääntyneet.
