Mainos

Juomavesi keitettävä Söderkullan keskustassa ja Taasjärvellä Sipoossa – syynä vesinäytteen bakteerilöytö

Ruoka- ja juomavesi tulee keittää Söderkullan keskustassa ja Taasjärvellä Sipoossa, tiedottaa Porvoon kaupunki.

Sipoossa Söderkullan vesitornista ja verkostosta otetuista vesinäytteistä on todettu pintavesisaastutukseen viittaavia bakteereja.

Osa tutkimuksista on vielä kesken, eikä terveyskeskuksessa ole vielä havaittu tavallisesta poikkeavaa vatsaoireilua.

Vettä tulee keittää viiden minuutin ajan

Porvoon kaupunki tiedottaa kuitenkin, että vettä tulisi keittää varmuuden vuoksi noin viiden minuutin ajan. 

Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ei saa huuhdella keittämättömällä verkostovedellä. Astioita voi käyttää tiskaamisen jälkeen, kun ne ovat kuivuneet.

Vettä voi käyttää peseytymiseen ja pyykinpesemiseen.

Väliaikainen vedenjakelu kaupan pihalla

Vesilaitos on eristänyt vesitornin verkostosta ja on käynnistämässä verkostohuuhteluita.

Söderkullan vesitorni pestään ja desinfioidaan huomenna, ja ympäristöterveydenhuolto ja vesilaitos selvittävät poikkeaman syytä.

Vesilaitos järjestää väliaikaisen vedenjakelun Söderkullan K-Supermarketin (Rautatiekuja 4, Söderkulla) pihalle iltapäivällä kello neljään mennessä. Asukkaita pyydetään tuomaan omat vesiastiat mukaan.

Asukkaita kehoitetaan ottamaan yhteyttä omaan terveysasemaan, jos epäilyksiä juomavedestä johtuvista vatsaoireista on.

Sipoolaiset voivat olla yhteydessä terveysasemalle puhelimitse numeroon 09 2353 6001.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.