Kuorma-auto suistui junaradalle Tampereella tänään torstaina. Poliisi on purkanut tiesulun Ratapihankadulla ja liikenne alkaa kulkea normaalisti.
Lassila & Tikanojan kuorma-auto syöksyi aamulla Ratapihankadulta kaiteen läpi junaraiteille Tampereella.
Sisä-Suomen poliisi kertoi tiedotteessa, ettei epäile alkoholilla olleen osuutta asiaan. Poliisi selvittää ulosajoon johtaneita syitä toistaiseksi liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Onnettomuus sattui rautatieaseman lähellä, kun kuorma-auto suistui Ratapihankadulta vasemmalle. Onnettomuus on aiheuttanut laajaa haittaa juna- ja tieliikenteessä.

Kuorma-auton kuljettaja on viety sairaalaan, poliisi kertoo.
Poliisin mukaan juna- ja tieliikenteessä on ollut häiriöitä tämän päivän aikana.
Ratapihankatu oli useita tunteja suljettuna Kanslerinrinteen ja Åkerlundinkadun välillä. Tapahtumapaikalla ohjattiin liikennettä ja raivattiin onnettomuuspaikkaa.
Fintrafficin tieliikennekeskus kertoi aiemmin, että Tampere–Orivesi-välin henkilöjunaliikenne korvataan toistaiseksi linja-autoilla.
Sisä-Suomen poliisi kertoi kello 14.40, että Ratapihankadun tiesulku osuudella Kanslerinrinne–Åkerlundinkatu on purettu ja tieliikenne alkaa kulkea normaalisti.


