VR: Junaliikenteen ongelmat jatkuvat ainakin tämän illan

Junaliikenteen ongelmat jatkuvat vielä ainakin tämän illan, arvioidaan VR:stä MTV Uutisille.

Viestintäpäällikkö Mika Heijari sanoo, että poikkeuksellisen pahasti kasautuneista ongelmista aiheutuu sen verran pahat kerrannaisvaikutukset, että niitä puretaan ainakin tämä ilta ja mahdollisesti vielä huomennakin.

Rataliikennekeskus tiedotti aiemmin, että vaihdeongelmat Helsingin Oulunkylässä ja Vantaan Tikkurilassa on korjattu. Häiriön takia lähi- ja kaukojunaliikenteessä on ollut peruutuksia ja myöhästymisiä.

Vaikka vika ilmeni Helsingin ja Tikkurilan välillä, se on myöhästyttänyt myös Helsingistä Riihimäen ja Lahden suuntaan sekä Helsingistä Kirkkonummen kautta Turkuun kulkevia junia. Aamuyhdeksän jälkeen Rataliikennekeskus arvioi myöhästymisten olevan noin 10-40 minuuttia. VR:n mukaan osa lähiliikenteen junavuoroista peruttiin.

VR:n nettisivuilla olevan liikennetilanteen mukaan puoliltapäivin aikataulun mukaisesti kulki vajaat 60 prosenttia kaukojunista ja hieman yli puolet lähijunista.

Kiskonkatkeama haittasi eilen junaliikennettä

Eilen junaliikennettä myöhästyttänyt ratavika saatiin korjattua viime yönä hieman ennen kello kolmea. 

Ratainfran häiriö Oulunkylässä myöhästytti useita junia eilisiltana. Rataliikennekeskuksen mukaan vikaa havaittiin kahdella eri raiteella noin kello kuuden aikaan illalla. Kyseessä oli niin sanottu kiskonkatkeama, jonka on aiheuttanut todennäköisesti kova pakkanen. Korjaustyöt päästiin aloittamaan illalla puoli yhdentoista jälkeen.

VR:n mediapalvelusta kerrotaan, että ratavika myöhästytti useita kauko- ja lähijunia eilisillan aikana. Osa junista myöhästyi aikataulustaan yli kaksi tuntia.

 

Lue myös:

    Uusimmat