Juna töytäisi henkilöauton tasoristeyksestä Joroisissa – yksi loukkaantui

3:38
Jo muutama vuosi sitten 2000-luvulla oli tapahtunut lähes 800 tasoristeysonnettomuutta.

Juna töytäisi henkilöauton tasoristeyksestä Joroisissa Pohjois-Savossa keskiviikkona. Tavarajunan vaunu osui auton peräosaan, ja auto lensi penkalle.

Päivystävä palomestari kertoi, että auton kuljettaja ei ollut saanut ajokkia pysähtymään liukkaalla tiellä ajoissa, vaan auto rikkoi risteyksen alhaalla olleen sulkupuomin ja liukui raiteiden kohdalle. Kuljettaja onnistui pysäyttämään auton lopulta käsijarrulla, jolloin ajokki kääntyi ja sen takakulma jäi saapuvan junan eteen.

Autossa olleista kahdesta henkilöstä toinen loukkaantui lievästi, palomestari kertoi.

Junan vauriot jäivät kello 14:n jälkeen sattuneessa turmassa vähäisiksi. Pieksämäen ja Varkauden välinen rataosa oli palomestarin mukaan keskiviikkona iltapäivällä suljettuna liikenteeltä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja