Julkisuudestakin tuttu urheilijapariskunta vieraili Rolf Nordmon ovella Espoon Henttaalla vain tunteja ennen kuin Nordmo ampui entisen miesystävänsä Janne Puhakan.
Pariskunnan mies oli Puhakan ystävä, ja kyläilyjen lisäksi hän oli treenannut yhdessä entisen jääkiekkoilijan kanssa. Mies itsekin on tunnettu entisenä huippu-urheilijana.
Urheilijaperhe kävi sunnuntaina 13. lokakuuta 2024 puoliltapäivin pyörälenkillä matkan varrella olleen Nordmon ja Puhakan asunnolla yllätysvisiitillä.
Perheenisä oli toivonut tapaavansa Puhakan, jonka kanssa hänellä oli ollut aikataulusyistä vaikea sopia tapaamista.
Perheenisä meni soittamaan ovikelloa muun perheen jäädessä taaemmas. Oven avasi koiraansa pidellyt Rolf Nordmo.
Nordmo kertoi Puhakan olevan muualla, mikä piti paikkansa.
Vierailu tapahtui kolme–neljä tuntia ennen Puhakan saapumista asunnolle ja sitä seurannutta ampumista.
Lue myös: Puhakan ruumiin löytänyt ex-kansanedustaja sai Nordmolta kylmääviä viestejä tappohaaveista: "Ajattelin, että se oli tyhmä heitto"
"Olin hämilläni"
Perheen äiti, hänkin julkisuudesta tuttu urheilija, muistelee tilanteen muuttuneen nopeasti hämmentäväksi.
– Janne ei ollut kotona. Rolf piti koiraa ja ei tullut ulos, koska Frida[-koira] oli niin innokas. Oltiin [miehen] kanssa vaan, että mitä heille kuuluu. Rolf sanoi, että huonoa. Oltiin hämillään, että mitä on tapahtunut, perheenäiti muistelee.
Pariskunta kuuli ensimmäistä kertaa, että Nordmolle ja Puhakalle oli tullut ero.
– Kysyin Rolfilta, että mitä kuuluu, jolloin hän kysyi minulta, että enkö tiedä mitä on tapahtunut. Rolf kertoi minulle, että he olisivat eronneet Jannen kanssa paria viikkoa aiemmin, ystävä kertoi kuulustelussa.
