Jukurit-pomolle tuhansien eurojen sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta – hovioikeus hylkäsi syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta

Itä-Suomen hovioikeus on tuominnut Mikkelin Jukurien hallituksen puheenjohtajan Jukka Toivakan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkorangaistukseen.

Etelä-Savon käräjäoikeus oli viime marraskuussa antamassaan tuomiossa katsonut Toivakan syyllistyneen myös virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Tämän syytteen hovioikeus hylkäsi. Jukurit tiedotti tuomion jälkeen, että Toivakka jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

Syytteisiin johtanut teko tapahtui joulukuussa 2018 Mikkelissä. Pysäköinninvalvoja oli ollut tarkastamassa Toivakan auton pysäköintimaksua, jolloin paikalle tullut Toivakka oli kiihdyttänyt autollaan pois paikalta, vaikka pysäköinninvalvoja oli seissyt auton etupuolella. Kertomuksensa mukaan hän säästyi osumalta, koska ennätti väistää autoa. 

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi Toivakan viime marraskuussa kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Toivakka valitti tuomiosta hovioikeuteen.

Maanantaina antamassaan ratkaisussa hovioikeus katsoi Toivakan syyllistyneen teollaan liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta hovioikeus hylkäsi.

Toivakka ei hovioikeuden mukaan ollut jättänyt jalankulkijalle, eli pysäköinninvalvojalle, ajoneuvonsa koko ja nopeus huomioiden turvallista tilaa tiellä. Hän ei ollut myöskään noudattanut olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi ja aiheutti näin menettelyllään vaaraa toisen turvallisuudelle. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeuden mielestä Toivakan tarkoituksena ei kuitenkaan ollut uhata pysäköinninvalvojaa väkivallalla tämän tekemän virkatoimen vuoksi.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomion sakkorangaistukseksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Hovioikeuden mielestä Toivakan menettely oli ollut siinä määrin vaarallista ja osin piittaamatontakin, että se piti oikeudenmukaisena rangaistuksena 50 päiväsakkoa. Toivakan tuloilla maksettavaa kertyy 14 900 euroa. Lisäksi Toivakan maksettavaksi tulee 40 euron rikosuhrimaksu. Tuomioon voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Mikkelin Jukurit tiedotti maanantaina tuomion tultua julki, että Toivakka jatkaa Jukurit HC Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Yhtiön hallitus oli päättänyt marraskuussa 2019, että Toivakan asemaa tarkastellaan, kun hovioikeus on antanut tuomionsa. Toivakka on hoitanut vuodesta 2019 myös Jukurien toimitusjohtajan tehtäviä. Hän on myös Jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja