Jukka Viinanen Orionin johtoon

Nesteen entinen toimitusjohtaja Jukka Viinanen on nimitetty Orion-konsernin uudeksi pääjohtajaksi. Diploomi-insinööri Viinasesta tulee myös hallituksen jäsen ja Orion Yhtymä OYJ:n toimitusjohtaja. Nykyinen toimitusjohtaja Markku Talonen siirtyy Soneran hallituksen päätoimiseksi puheenjohtajaksi.

Viinanen sanoo olevansa innostunut uudesta tehtävästään.
-Saa taas täysipäiväisesti laittaa itsensä likoon. Onhan tässä vuosi melkoista hiljaiseloa ollutkin, hän sanoo.

Viinanen kertoo tutustuneensa Orioniin sen verran, että markkinointia täytyy laajentaa useisiin maihin sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Nesteestä lähdön jälkeen Viinanen oli mukana mm. Huhtamäki Van Leerin, Uponorin, Raisio Chemicalsin ja Lassila-Tikanojan hallituksessa. Lisäksi hän on tehnyt osapäivätyötä.

Vuoden aikana Viinanen ehti myös pohtia selväksi sen, että hyviin haasteisiin hän on valmis lähtemään mukaan.
-Orionin nimi teki myönteisen vaikutuksen, kun heidän palkkaamansa henkilö otti yhteyttä, Viinanen kertoo. Hän sanoo tutustuneensa jo jonkin verran Orionin toimintaan.
-Olen lähdössä Orioniin johtajaksi, katson, että se on varsinainen ammattini. Uskon, että kokemukseni tuotekehityksestä ovat hyödyllisiä myös Orionissa, Viinanen sanoo.

Uuden tehtävänsä myötä Viinanen aikoo myös luopua kohutusta eläkkeestään, koska "Orion on luvannut maksaa minulle hyvää palkkaa".

Lääkekonserni Orion ei alkuvuonna yltänyt aivan samaan tulokseen kuin vuotta aiemmin. Orion on arvioinut, että koko vuoden tulos jää edellisvuotta pienemmäksi, koska yhtiö on lisännyt panostuksiaan lääketutkimukseen ja kansainväliseen markkinointiin. Orion-yhtymään kuuluva Orion Pharma ilmoitti jokin aika sitten, että se aikoo keskittää tuotantoa ja vähentää lääketehtaidensa määrän neljään. Yt-neuvottelut Oulun, Kemijärven ja Seinäjoen tehtailla koskevat 230:ta työntekijää.

Lue myös:

    Uusimmat