Etenkin iltapuvuistaan tunnettu taiteilija Jukka Rintala on tehnyt pitkään myös sisustusmallistoa, josta löytyy muun muassa tapetteja, kodin tekstiilejä ja huonekaluja. Omaan kotiinsa hän ei niitä kuitenkaan laita, sillä koti on työstä irtaantumista varten.
Jukka Rintalan sisustusmallisto on täynnä upeita, heleitä värejä ja näyttäviä pintoja. Taiteilja kertoo, että hänelle ominainen kädenjälki on tärkeä osa myös sisustusmallistoa.


