Jukka-Pekka Vuori avaa MTV Urheilulle rooliaan Jokerien liigahankkeessa – ei tyrmää ajatusta johtotehtävistä

4:12
NHL-legenda Teemu Selänne avasi heinäkuun alun Bermuda-tennisturnauksen yhteydessä osuuttaan Jokerien liigapaluuhankkeessa.

MTV Urheilun tietojen mukaan Suomen hiihtoliiton entisenä puheenjohtajana ja yritysjohtajana tunnettu Jukka-Pekka Vuori on vahvasti ehdolla Jokerien SM-liigaprojektin yhdeksi keulakuvaksi. Vuori ei tyrmää ajatusta hallitusroolista. Vuori myöntää, että hän on ollut mukana Jokerien liigapaluuprojektissa.

Vuori työskentelee nykyisin Suomen urheilumuseon johtajana. Hän on aiemmin toiminut Suomen hiihtoliiton ja Lahden MM-hiihtojen puheenjohtajana vuosina 2013–17.

Vuori myöntää, että hän on ollut mukana Jokerien paluuprojektissa.

– Olen sparrannut avaintiimiä lähinnä kaupallisissa, brändiin liittyvissä ja viestinnällisissä asioissa sekä ollut mukana yhtenä jäsenenä isommassa ryhmässä miettimässä kokonaisstrategiaa. Minulla niin kuin monella muullakin on huoli siitä, että 48 vuotta kannattamani Jokerit voisi mahdollisesti palata suomalaiselle urheilukartalle, Vuori toteaa MTV Urheilulle.

Vuori on ollut myös mukana SM-liigan edustajien kanssa käydyissä keskusteluissa.

– En kiistä sitä. Useampi henkilö on käynyt liigan edustajien kanssa keskusteluja. Olen ollut ryhmässä mukana yhdessä tapaamisessa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Vuori totesi aiemmin STT:lle, ettei hänen suunnitelmissaan ole operatiivinen rooli Jokerien taustalla, vaan hän aikoo jatkaa nykyisissä työtehtävissään. Hän ei kuitenkaan poissulje mahdollisuutta, jossa hän toimi hallitus- ja tätä kautta johtotehtävissä.

– Se ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto. Minulla on ollut urheilun parissa useita hallitus- ja luottamustehtäviä, Vuori vastaa.

Jokerien liigahakemus tulee jättää lokakuun loppuun mennessä. Vuoren mukaan hän ei ole käynyt keskusteluja siitä, miten hän on jatkossa hakemusprosessissa mukana.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja