Juice Leskisestä ei tehdäkään kahta elokuvaa – toinen tekijä luopui leikistä

Edesmenneestä taiteilijasta syntyy sittenkin vain yksi elokuva. 

Legendaarisesta Juice Leskisestä oli vielä keväällä tekeillä kaksi erillistä elokuvaa: toinen tuotantoyhtiö Solar Filmsin ja toinen Yellow Filmin.

Nyt toinen tekijöistä, Solar Films, on keskeyttänyt elokuvaprojektinsa ja haudannut hankkeen.

– Oli kaksi hanketta samaan aikaan tekeillä, yhdessä sovittiin että he (Yellow Film) vievät sen loppuun. Ei ole järkeä tehdä kahta elokuvaa, Solar Filmsin tuottaja Markus Selin vahvistaa MTV.fille.

Selinin mukaan keskustelujen jälkeen päädyttiin siihen, että Yellow Film tekee elokuvan, sillä he olivat sen valmisteluissa pidemmällä.

– Joskus on pakko priorisoida, ja jokaista ideaa ei voi toteuttaa, se on arkipäivää tällä alalla. Meillä ei ollut näyttelijöitä valittuna, mutta heillä oli. Uskon, että parempi näin, Selin muotoilee.

Yellow Film on aiemmin tiedottanut kiinnittäneensä elokuvansa pääosaan näyttelijä Riku Niemisen.

Suomen elokuvasäätiö puolestaan myönsi 3. kesäkuuta Yellow Filmin Juice-projektille 20 000 euron kehittämistuen.

Selinin mukaan Solar Filmsillä ei ollut alun perin tiedossa, että myös kilpaileva tuotantoyhtiö on valmistelemassa elokuvaa samasta henkilöstä.

– Se tuli kyllä nopeasti selville. Mutta hankkeita riittää tässä maassa, hän kuittaa.

Markus Selin kertoo Solar Filmsin valmistelevan parhaillaan yli 20 elokuvaprojektia, joten yhden hankkeen kaatuminen ei tuotantoyhtiön toimintaan vaikuta.

– Yksi tärkeimmistä hankkeista on nyt Suomen kuningas -elokuva, joka on määrä saada vuonna 2017 valmiiksi. 

Solar Filmsin Juice-elokuvahankkeen kaatumisesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat