Juhannusviikko alkaa viileänä – "Juhannus ei niin kylmä kuin viime vuonna”

Sää lämpenee etelässä väliaikaisesti loppuviikolla, mutta viilenee uudelleen juhannusviikon alkuun mennessä. Sää on nyt epävakaista ja vaikeasti ennustettavissa, joten juhannuksen sää on vielä arvoitus.

Tämän viikon perjantaina etelässä päästään paikoin yli 20 asteeseen. Lauantaina yli 20 asteen lämpötiloja on jo yleisemminkin maan etelä- ja keskiosassa. Sunnuntaina matalapaine kuitenkin tuo sateita ja viilentää säätä.

– Tämän hetken ennusteen mukaan juhannusviikko alkaa viileänä ja epävakaisena. Juhannuksen sää on vielä täysi arvoitus. Juhannuksena ei todennäköisesti kuitenkaan ole niin kylmää ja huonoa säätä kuin viime vuonna, naurahtaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Viime vuonna juhannusviikolla satoi lunta maan eteläosassa asti. Juhannus oli laajalti harvinaisen kolea, paikoin jopa poikkeuksellisen kolea. Juhannusaattona maan etelä- ja länsiosassa tuli monin paikoin sadekuuroja. Maan pohjoisosassa satoi yhtenäisemmin ja sademäärät olivat paikoin yli 20 millimetriä. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan päivän ylin lämpötila oli enimmäkseen 10 ja 15 asteen välillä, Lapissa 5 ja 10 asteen välillä. Ylin lämpötila oli Kouvolan Anjalassa mitattu 18,0 astetta.

Juhannusyönä lämpötila laski paikoin pakkaselle Suomenselän alueella ja Lapissa. Hallaa mitattiin myös Etelä-Suomessa. Juhannuspäivänä sää jatkui sateisena. Lapissa juhannuspäivä oli aattoa lämpimämpi, mutta etelässä koleampi. Päivälämpötila jäi koko maassa alle 15 asteen.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat