Varausikäiseksi jo neljä kesää aiemmin tullut suomalaispuolustaja Sami Salo ei jaksanut enää juhannuksena 1996 odottaa NHL:n suunnalta mitään yhteydenottoja. Lopulta äiti tavoitti hänet varaustilaisuutta seuranneena aamuna ja kertoi ilouutiset rapakon takaa.
878 NHL-ottelua ja 99 siniviivalta lähtenyttä maalisivallusta myöhemmin fakta tuntuu melko uskomattomalta. Upean uran tehnyt pakkijärkäle Sami Salo tosiaan varattiin NHL:ään 9. kierroksella ja koko tilaisuuden kolmanneksi viimeisenä nimenä.
Seurat olisivat voineet napata Salon jo kesällä 1992 hänen täytettyään 18 vuotta syyskuun alussa. TPS:n ikätovereista Tuomas Grönman tarttui sinä vuonna Quebec Nordiquesin verkkoihin, mutta Saku Koivu siirtyi marraskuussa syntyneenä vasta seuraavan vuoden varauksiin.
Koivu varattiin vuonna 1993 Montrealiin, samoin vuotta nuorempi Antti Aalto. Kun vuonna 1995 TPS:stä oli varattu muun muassa Marko Mäkinen ja Mikko Markkanen eikä Salon nimeä kuulunut mitään, hän oli jo unohtanut koko asian seuraavana kesänä.
– En osannut kyllä yhtään odottaa, että minut varattaisiin. Ei se ollut yhtään kyllä edes mielessä silloin itselläni, Salo sanoo.
Sitten hänen agenttinsa Jarmo Kekäläinen yritti juhannusviikonloppuna tavoitella häntä.
Varausnumero 239
Ottawa Senatorsissa keräiltiin jo mappeja pöydältä, kun myös seuran pelaajatarkkailun johtajana tuohon aikaan toiminut Kekäläinen sai tehtäväkseen käyttää vielä Philadelphia Flyersilta kaupan yhteydessä saadun varausnumeron 239. Sillä Kekäläinen varasi Sami Salon.
– Itselläni meni koko tilanne ihan ohi. Olin silloin viettämässä juhannusta kaverien kanssa. Kekäläisen Jarmo oli tainnut yrittää soittaa johonkin aikaan yöstä tai aamusta, mutta itselläni ei ollut mitään muistikuvaa siitä aamulla ennen kuin kuulin äidiltä, että minut on varattu NHL:ään, Salo muistelee 24 vuoden takaista hetkeä.
– Huhujen mukaan Keku oli saanut viimeisellä vuorolla valita oikeastaan kenet haluaa. Se oli koko draftin kolmanneksi viimeinen varaus, koska minun jälkeeni valittiin enää kaksi pelaajaa.
Salon jälkeen valituista pelaajista amerikkalaishyökkääjä Justin Clarke teki farmin farmissa IHL:ssä yhden maalin Detroit Vipersille. Venäläisestä Jevgeni Afanasjevista ei tullut senkään tason pelimiestä.
Sami Salo pelasi NHL:ssä 15 kautta, joista yhdeksän Vancouver Canucksin paidassa. Kolmen olympiamitalian ja yhden MM-hopean lisäksi hänestä oli lähellä tulla myös tärkeässä roolissa Stanley Cup -voittaja vuonna 2011.
Kausi Jokereissa kasvatti lähtöä varten
Salo ei kuitenkaan päättänyt vielä 22-vuotiaanakaan suunnata suorinta tietä NHL:ään syksyllä 1996. Hän kävi varauskesänä yhdellä kuivaharjoitteluleirillä Ottawassa, mutta palasi hakemaan paikkaa Senatorsista vasta 1998 pelattuaan sitä ennen kauden Jokereissa.
Se oli fiksu veto.
– Se oli aika kasvattava kausi, koska olin siihen asti asunut koko ikäni vanhempien, äidin ja ystävien lähellä. Sitten siirryin pääkaupunkiseudulle ja opin elämään omissa oloissani. Ja Vladimir Jursinovin koulun käyneenä mikään ei enää yllättänyt jääkiekossa. Se oli aika hurjaa aikaa, Salo muistelee kehitystään TPS:ssä ja Jokereissa.
– Jos olisin 18-vuotiaana poikana lähtenyt ensimmäistä kertaa ulkomaille ja isoihin ympyröihin, niin lopputulos olisi voinut olla aika erilainen.
SM-liigassa ei ollut tapahtunut välissä varsinaisia urotekoja, mutta Kekäläinen näki varmaotteisessa ja kovaa laukovassa puolustajassa potentiaalia.
– Sen varauksen jälkeen oli selvää, että jos jossain kohtaa sopimusta tarjotaan, niin se on ihan sama, millainen se on, koska joka tapauksessa lähdetään koettamaan, Salo kertoo.
– Varmasti Suomessa olisi tienannut enemmän, jos olisi joutunut jäämään farmiin. Monella muulla ihmiselle se on vain jäänyt kokematta, jos ei ole lähtenyt koettamaan.
– Sitten loppu viimein kaikki kääntyi hyvin, ja sieltä aukeni sitten paikka. Ja loppu on tietenkin historiaa, Salo toteaa.
Ottawasta avautui paikka heti kaudella 1998–99. Tuloksena oli 61 runkosarjaottelua tehoin 7+12=19. Ensimmäiset kaksi maalisyöttöään hän antoi marraskuussa ottelussa tulevaa seuraansa Vancouveria vastaan. Maaliin kiekko upposi ensimmäistä kertaa tammikuussa 1999 Bostonissa.
Muutenkin kaikki lähti rullaamaan hyvin.
– Kielet olivat jo hyvin hallussa, ja siellä kuitenkin olivat jo Laukkasen Janne ja Hurmeen Jani seurassa. Sen takia ei tullut oikeastaan yhtään mitään kulttuurishokkia. Tietenkin se reissaaminen, ja että pelataan kolmea peliä viikossa, olivat aikamoinen muutos Euroopan karkeloihin.
