Suomen jääkiekkomaajoukkueen ilopillereihin lukeutuva Juha Lind oli melko vakavakasvoinen ilmeeltään sunnuntai-iltana. Takana oli tappio MM-finaalissa ja pitkään jäällä jatkunut Tshekin juhlinnan seuraaminen. -Välillä tuntuu tylyltä, Lind veisteli tunnelmista.
Lindin mielestä Suomi ei lähtenyt 2-0-johdossa rinta kaarella pokkaamaan kultamitaleita. -En allekirjoita sitä, että olisimme nuolaisseet ennen kuin tipahtaa, Lind kuvasi.
Lindin mielestä yksi ratkaisu tappioon saattoi olla se, että kolmannessa erässä pelaajien luistin painoi jo hurjasti.
-Kyllä kaverikin oli väsynyt, mutta minun jaloissa alkoi painaa. Ja kyllä tässä vaiheessa saakin painaa, kaikkensa antanut Lind mietti.
Lind huomasi, että osa tshekeistä jaksoi viilettää loppuun asti hurjaa menoa. Esimerkiksi hän poimi varakapteeni Jiri Dopitan.
-Dopita jaksoi painaa aivan ihmeellisesti, Lind pähkäili 2-2-maalin tehneen hyökkääjän voimavaroja.
-Meillä alkoi olla kolmannessa erässä paukut lopussa. Kova turnaus tämä oli.
-Henkimaailman hommia, Lind punnitsi voiton ja tappion marginaaliksi.
Lind uskoi, että tshekit piristyivät, kun kirivät Suomen johdon kiinni. Se antoi mestareille voimaa ja käänsi kamppailun kulkua.
-Ei pitäisi ehkä lähteä lopussa näin paljon puolustamaan kuin teimme. Mutta ei minusta meidän valmennusjohdon toimissa mitään moittimista ole. Ketään tästä ei voi syyttää, Lind sanoi.
-Tshekillä ei ollut paikkoja juuri ennen kuin he saivat tehtyä voitto-osuman. Tyypillistä tshekkituuria, Lind kiteytti. Lind ei vielä tiedä tai ainakaan paljastanut, missä hän pelaa ensi kaudella. Hänen sopimuksensa NHL-seura Montreal Canadiensin kanssa päättyi tänä keväänä eikä uutta kontrahtia ole sorvattu.
-Katsellaan sitä sitten myöhemmin, Lind mietti tulevaa seuraansa.
-Nyt täällä oli ajatukset vain maajoukkueessa ja MM-kullan voittamisessa, Lind kertasi.
Sen Lind myönsi, että pelaaminen ketjussa Juha Ylösen ja Sami Kapasen kanssa maistui.
-Juha (Ylönen) rakensi peliä, Sami (Kapanen) teki maalit ja minä vältin tehopisteitä, Jarkko Ruudun ja Toni Sihvosen kanssa MM-turnauksen alussa pelannut Lind löysi jo huumoria juttuihinsa haastattelun edetessä.
-Mutta kyllä tämä karvas pettymys oli, Lind muistutti.
(MTV3-STT)